Vuodelta 1923 on Suomessa muisteltavaa
Kirjoituksessaan ”Hitlerin ensimmäinen yritys” (SK 24/2023) Vesa Vares toteaa: ”Suomalaisille vuosi 1923 tuo harvoin mitään erityistä mieleen. Se on vain yksi vuosiluku, joka jää itsenäistymis- ja sisällissotavuosien 1917–1918 ja Lapuan liikkeen (1929–1932) puoliväliin.”
Kyllä vuodelta 1923 Suomessakin muisteltavaa on. Elokuussa vangittiin yli 200 Suomen sosialistisen työväenpuolueen jäsentä: 27 kansanedustajaa, keskeisiä järjestötyöntekijöitä, lehtien toimittajia ja kirjapainojen johtoa. Sstp:n väitettiin jatkavan kielletyn kommunistisen puolueen toimintaa. Pidätykset käynnisti Etsivä keskuspoliisi oikeistolaisten ministerien tuella. Pääministeri Kyösti Kallio vastusti niitä, mutta asiat luisuivat hänen käsistään. Sdp:n välikysymys pakotti hallituksen eroamaan tammikuussa 1924.
Hovioikeus langetti 20.6.1924 kuritushuonerangaistukset 189 syytetylle. Oikeuden päätöksestä sanottiin, että vankilatuomioihin riitti puolueen jäsenyys. Rikolliseen tekoon ei tarvinnut syyllistyä. Suurelle osalle tuomittuja vankilavuodet merkitsivät tulevaisuudensuunnitelmien lopullista romahtamista.
Historiankirjoitus nimitti tapahtunutta Kallion leikkaukseksi tai suureksi kommunistijutuksi. Aikalaislehdistö käsitteli sitä laajasti. Valitettavasti oikeistolaiseen maailmankuvaan nojaavalla historiankirjoituksella on ollut tapana unohtaa maamme historiasta tämänkaltaiset episodit.
Kimmo Lehtimäki
Ylilääkäri emeritus, tietokirjailija