Jukka Rislakki: Informaatiouhat mietityttävät sekä virolaisia että suomalaisia

Satakunta tutkijaa, virkamiestä ja toimittaja kokoontui kaksi viikkoa sitten seminaariin Narva-Jõesuun pikkukaupunkiin. Kutsujana oli Viron hallitus ja aiheena ”Psykologinen puolustus, media ja informaatiouhkat”.

Kuultiin paljon esimerkkejä ja varoituksia informaatiosodasta. Sen sijaan psykologista puolustautumista informaatiouhkia vastaan osasi harvempi neuvoa.

Virolla ei ole suuria psykologisen puolustuksen resursseja. Esimerkiksi Venäjän ulkoministeriössä on satoja ihmisiä, jotka askartelevat Baltian parissa, mutta Viron ulkoministeriössä Venäjä on yhden ihmisen tehtäväkenttänä.

Virolaiset totesivat, että heille ja suomalaisille on yhteistä huoli siitä mitä muut meistä ajattelevat. Vastalääkkeeksi virheille, valheille ja ennakkoluuloille ehdotettiin muun muassa ”hyvällä englannin kielellä kirjoitetun” portaalin perustamista.

Venäjän rajalla Koillis-Virossa kun oltiin, kiertyi monen asiantuntijan analyysi yhteen ja samaan uhkaan: Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

Kokenut brittitoimittaja sanoi ymmärtävänsä, miksi virolaiset ovat niin huolissaan. ”Muuten – jos olisin suomalainen, olisin yhtä huolissani.”

Yksi korkean tason virolaisedustaja oli kuullut amerikkalaiselta tiedustelukenraalilta Keith Alexanderilta, että lähimpien viiden vuoden aikana syttyy ”lähes sataprosenttisen varmasti kyberkonflikti” Naton ulkopuolisen maan ja Naton välillä. ”Minusta tosin tuntuu, että se on jo alkanut.”

Se oli ilmeinen viittaus vuoden 2007 pronssisotilaskiistaan ja hyökkäilyyn ja häirintään Viron tietoverkkoa vastaan. Se oli psykologinen isku maalle, joka haluaa olla e-Eesti, nettikumouksen ja tietokoneistetun yhteiskunnan malliesimerkki.

”Varmoja todisteita virallisen Venäjän osuudesta ei ole, mutta moni seikka viittaa siihen. Sanotaanhan, että jos se näyttää koiralta, käyttäytyy kuten koira ja haukkuu kuten koira, se todennäköisimmin on koira.”

Viron parlamentti hyväksyi viime vuonna psykologisen ja kyberpuolustuksen kehittämisen osana maanpuolustusta, ja hallituksen kanslia sai tehtäväkseen ohjelman kirjoittamisen.

Nato perusti Tallinnaan pari vuotta sitten kybersodan vastaisen puolustuskeskuksen (Cooperative Cyber Defence Centre of Excellence). Keskuksessa istuu kolmisenkymmentä spesialistia yhdeksästä maasta.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves on tunnetusti kiinnostunut kybersodasta, jossa valtio yrittää tunkeutua toisen valtion tietoverkkoon tuhotakseen sen tai häiritäkseen sitä.

Kuulin Ilveksen ehdottaneen tammikuussa Tukholmassa, että Suomi Nokian kotimaana, Ruotsi Ericssonin kotimaana ja Viro ryhtyisivät yhdessä kehittämään kyberpuolustusta.

Ruotsin viranomaiset kuulemma kiinnostuivat. Nokialla voi olla tällä hetkellä muutakin ajattelemista.

Kaikki Virossa työskentelevät toimittajat eivät jaksa innostua informaatiosotateemasta.

”Me joudumme kokemaan kolikon kääntöpuolen: liikkumatilamme kapenee, kun valtio käy informaatiosotaa”, sanoi eräs kirjeenvaihtaja minulle.

”Maan ulkopuolella ilmestyvä kriittinen juttu leimataan Viron mustamaalaamiseksi. Epäilen, että tämä kaikki johtuu ‘informaatiosodasta’, jossa kuviteltujen vihollisten määrä vain kasvaa.”

Välillä tuntui, että toimittajat istuivat syytettyjen penkillä. The Economistin Itä-Euroopan kirjeenvaihtaja Edward Lucas lähettikin ehkä terveisiä Narvan suuntaan, kun hän varoitti Postimees-lehden kolumnissa viranomaisia vaatimasta toimittajilta kunnioittavaa suhtautumista kansallisiin myytteihin ja identiteettiin. ”Lääke voi olla pahempi kuin sairaus itse.”

Viron suojelupoliisin edustajalta kysyttiin, eikö Venäjän pyrkimys tuomita ”historian vääristely” ja jopa kriminalisoida se ole verrannollinen holokaustin kiistämisen kieltoon Saksassa. Hän vastasi, että Saksassa on kielletty valehteleminen, Venäjä sen sijaan kieltäisi totuuden kertomisen stalinismista. Tuntui, ettei vastaus tyydyttänyt kaikkia.

Konferenssin aikana puheeksi nousi tietysti myös Venäjän ystävä Johan Bäckman ja hänen johtamansa ”antifasistit”, jotka ovat onnistuneet hyvin ”täyttämään virtuaalista informaatiotilaa”. Heitä mainitsematta ei Virossa ja Latviassa nykyään juuri voi keskustella Baltian kuvasta.

Virolaisen korkeakoulun strategisen kommunikaation opettaja piti Bäckmania ”hyvänä esimerkkinä negatiivisen sanoman tehokkaasta peilaajasta ulospäin” koska hän on 1. suomalainen (suomalaiset ovat yleensä Viron ystäviä ja tuntijoita) ja 2. dosentti (yliopistomies on luotettava).

Kirjoittaja osallistui kutsuttuna luennoitsijana seminaariin. Siellä noudatettiin Chatham House -sääntöä: tietoa saa käyttää mutta sen antajaa ei saa suoraan siteerata tai paljastaa.