Venäjää on kuunneltu  – siinäpä saivat miettimistä

NÄKÖKULMA: Venäläiset esittelevät mielellään retorisia taitoaan saadakseen aikaan hämminkiä.

Profiilikuva
Venäjä
Teksti
Anna-Lena Laurén
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Usein, kun riitelen venäläisten ystävieni kanssa, he jossain vaiheessa vetävät jonkin liioitellun johtopäätöksen tai esittävät käsittämättömän vertauksen. Tämä on retorinen tapa päästä niskan päälle. Kun suutun, minulle sanotaan, ettei minun pidä ottaa asioita niin henkilökohtaisesti. Meillä on tässä hyvä riita meneillään, ja suurpiirteisyys on osa keskustelukulttuuria.

Venäjällä on myös ihan normaalia väittää olevansa toista mieltä jonkun ihmisen kanssa, vaikka olisi oikeasti samaa mieltä. Miten muuten saisi aikaiseksi hyvän riidan? Hyvä riita on tapa olla yhdessä, varsinkin ystävien kesken. Tavoite ei ole päästä yhteiseen johtopäätökseen, vaan pitää hauskaa ja samalla harjoittaa omia retorisia kykyjä.

 

Pari viikkoa sitten Putin väitti Kultarannassa, että Venäjä on vetänyt joukkonsa Suomen rajalta 1 500 kilometrin syvyyteen asti. Yle raportoi heti, että kyseessä oli mahdollisesti käännösvirhe, vaikka Putin selvästi puhui sekä kilometreistä että syvyydestä.

Tällainen Ylen vastaantulo, kun Putin sanoo asioita jotka eivät pidä paikkaansa, kertoo paljon siitä, miten Suomessa on totuttu tulkitsemaan jokaista Venäjän valtiojohdon sanaa. Kaikesta päätellen Putin sanoi näin puhtaasti retorisista syistä. Häntä ei vaivaa, minkälaisen hämmingin se sai aikaiseksi. On olemassa virkamiehiä, kuten presidentin hallintopäällikkö Sergei Ivanov, jotka saavat selittää. Tavoite oli saavutettu. Venäjä oli tehnyt selväksi, että se oli tehnyt Suomelle suuren palveluksen pitäessään joukkojaan poissa rajalta. (Venäjällä on joukkoja sekä Alakurtissa, Petrozavodskissa että Pietarin alueella, mutta Putinin pointti oli se, että niitä voisi olla huomattavasti enemmän.)

Kreml on aina käyttänyt tätä strategiaa. Samalla, kun puhutaan hyvästä naapuruudesta ja vanhoista hienoista suhteista, kovistellaan ja uhkaillaan, avoimesti tai peitetysti. Tähän kategoriaan kuuluu myös Putinin lausunto siitä, että Suomi tietysti itse päättää, liittyykö se Natoon vai ei – mutta Naton jäsenyydestä tulee seurauksia, joista Suomi myös vastaa.

 

Putinin retoriikka on tullut tutuksi vuosikausien aikana haastatteluissa, lehdistötilaisuuksissa ja tv-ohjelmissa, joihin katsojat saavat soittaa ja esittää kysymyksiä presidentille. Hän on hyvä puhuja, joka osaa olla iskeväkin, ja hän hallitsee hyvin sekä kokonaisuudet että pienet yksityiskohdat. Mutta kun Putin ajaa jotain agendaa, hän valitsee omat totuutensa. Joskus se vaikuttaa yksityiskohtien esittelyyn niin, että lopputulos ei pidä paikkaansa. Suomi tekee itselleen karhunpalveluksen, jos meillä ruvetaan tulkitsemaan ja etsimään väärinkäsitystä joka kerta kun näin tapahtuu.

 

Venäjän ulkoasiainministeriön edustaja Maria Zakharova käyttää samaa menetelmää menestyksekkäästi. Hän on taitava ammattidiplomaatti, hallitsee asiat ja osaa ilmaista itseään hyvin asiallisesti ja tarkasti. Mutta säännöllisin välein tulee käsittämättömiä ylilyöntejä ja lausuntoja, jotka ovat niin liioiteltuja, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Tavoite on puhtaasti retorinen. Halutaan saada viesti läpi ja siksi ammutaan kaiken varalta yli. Liioittelun aiheuttamaa hämmennystä ei pidetä ongelmana – Venäjää on kuunneltu – ja siinäpä saivat miettimistä.

 

Asiaan kuuluu, että Venäjällä epäselvyyttä ei pidetä ongelmana samalla lailla kuin Suomessa. Enkä puhu vain valtiomiesten keskusteluista, vaan myös tavallisten ihmisten. Riidellessäni venäläisten kavereideni kanssa riita voi loppua siihen, että joku yhtäkkiä vaihtaa aihetta. Kaikki jatkavat sitten iloisesti unohtaen koko edellisen keskustelun, paitsi minä, jonka mielestä pitäisi päästä asian ytimeen ennen kuin siirrytään muihin aiheisiin.

Ystävieni mielestä ei ole tärkeää päästä asian ytimeen, sillä ytimiä on heidän mielestään aina useampia. Jokaisella on oma totuutensa, ja vaikka asioista riidellään, yhteisen maaperän etsiminen ei ole niin tärkeää. Tärkeää on retoristen taitojen osoittaminen. Sen jälkeen siirrytään vaivatta muihin aiheisiin.

Tämä on asia, joka sekä miellyttää että vaivaa minua Venäjällä. Se miellyttää siksi, että kaikki asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia ja venäläisessä kulttuurissa sitä pidetään normaalina. Venäläisten retoriikka voi olla todella hauskaa ja värikästä. Mutta se myös vaivaa minua sen takia, että silti on olemassa totuus ja valhe. Se joskus unohtuu kun toiseen pitää tehdä vaikutus.

Kirjoittaja on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.