Uskonnonvapautta on puolustettava - torjutaan hallituksen avaus uustotalitarismiin
Uskonnonopetuksella on ollut Suomessa niin pitkä ja kiistaton perinne, että sen perustelut ovat päässeet unohtumaan.
Tämä tuli esiin, kun hallitus päätti vähentää uskonnonopetusta ja lisätä muita aineita opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) perusteluin. Hänen mukaansa näin ”vahvistetaan yhteiskunnallista ja arvokasvatusta”. Professori Arto Kallioniemi ja entinen kansanedustaja Irina Krohn (Puheenvuoro, SK 29/2012) jatkoivat samaa ajattelutapaa: ”Modernin uskonnonopetuksen tavoitteet toteutuvat parhaiten yhteisessä oppiaineessa”, jota nimitetään ”katsomusopetukseksi”.
Vasemmistoliiton ja vihreiden tavoitteet ymmärtää, sillä kumpikin on saanut vahvistusta marxilaisista liikkeistä. Kokoomuksen ja Sdp:n uskonnonopetuksen vastainen suuntautuminen on kuitenkin historiallisesti uutta.
Kuten Kallioniemi toteaa kirjeessään opetus- ja kulttuuriministeriölle, nykyisen oman uskonnon opetuksen lähtökohdat tulevat 1920-luvulta. Mutta toisin kuin hän tulkitsee, mallin taustana ei ollut vain yhteiskunnallinen tilanne, vaan paljon pitempi eurooppalainen historia. Ja vastaavasti hänen esittämänsä ”yhteiskunnallista koheesiota lisäävä” katsomusopetus nostaa esiin tuon saman historian kummitukset.
Järjestyneen yhteiskunnan ja valtion alkuvaiheissa katsomusten muokkaus oli valtion johdon tärkeimpiä tehtäviä, mitä tavallisesti toteutettiin valtion kontrollissa olevien kulttien avulla.
”Valtiomiehen tärkein tehtävä on kansalaisten sielujen hoitaminen”, sanoi Platon Lait-teoksessaan. Erityisen hyvin onnistui keisari Augustus, joka kehitti Euroopan keisareiden, paavien ja kuninkaiden vuosisatoja käyttämän platonistisen argumentin, että he edustavat ja toteuttavat maan päällä taivaallisen makrokosmoksen oikeaa järjestystä.
Muutos kohti nykyaikaa alkoi 500 vuotta sitten, kun reformaatio nosti esiin ”yksin uskosta, yksin armosta” -argumentin: ihminen ei tarvitse sielunsa auttamista varten itsensä ja Jumalan väliin maallisia auktoriteetteja. Myös tieteellisen valistuksen eteneminen kaatoi lopulta kuninkaan vallan yli-inhimillisen perustelun. Valtion vallan uudeksi perusteluksi Grotius, Hobbes, Locke ja Rousseau kehittivät ajatuksen yhteiskuntasopimuksesta. Sen mukaan kansalaiset luopuvat oman käden oikeudesta valtion hyväksi sillä ehdolla, että valtio suojelee heitä ja heidän oikeuksiaan.
Erityisesti John Locken mukaan valtion pitää jättää myös kansalaisten sielut rauhaan, heidän perimmät katsomuksensa omaksi asiaksi. Demokraattinen valtio onkin perustunut ajatukseen, että jokainen ihminen on itse valitsemaltaan pohjalta vapaa ja eettinen hoitamaan yhteisiä asioita. Ongelmaksi muodostui, miten kukin sukupolvi saa syvemmän katsomuksellisen osan sivistyksestä, joka tekee tämän mahdolliseksi.
Itsenäisessä Suomessa ratkaisuksi tuli, että valtio järjestää kouluissa kansalaisten oman uskonnon opetuksen, mutta ei puutu sen sisältöön. Sama ajattelutapa suosi myös laajaa vapaata kansansivistystyötä, jonka sisältöön valtio ei myöskään puutu.
Viime vuosisadan totalitaariset marxilaiset ja fasistiset liikkeet katsoivat kuitenkin omaavansa ainoan oikean käsityksen ihmisestä. Sen mukaisen sosiaalisen koheesion ja jatkuvuuden nämä valtiot varmistivat tehokkaalla katsomusopetuksella. Adolf Hitler sanoi asian ytimekkäästi puheessaan lasten vanhemmille marraskuussa 1933: ”Minä en tule teidän puolellenne, ettekä te tule minun puolelleni… Teidän lapsenne kuuluvat jo minulle.”
Demokraattisessa maassa kysymys kuuluu nytkin, millä oikeudella nykyäitien ja -isien lapsien katsomusopetuksen sisällöstä päätetään.
Onko kansalaisilla jatkossa oikeus oman uskonnon tai katsomuksen mukaiseen opetukseen, vai päättääkö valtio kaikille yhteisen katsomusopetuksen sisällön? Tähän suuntaan hallitus avaa nyt tien Gustafssonin tuntijakouudistuksella, ja Kallioniemi sekä Krohn ottavat jo seuraavia askeleita.
On siis kaikki syy torjua hallituksen avaus uustotalitarismiin ja puolustaa demokratiaa sekä uskonnon- ja katsomuksenvapautta.
Lue myös muut Puheenvuoro-kirjoitukset aiheesta: