Vinoumia

Maaliskuun loppupuolella erityisesti oikealle kallellaan olevia some-keskustelijoita kiihdytti tuttu aihe: toimittajien oletettu vasemmistolaisuus.

Yleisradio uutisoi, että yhteispohjoismaisessa journalistiopiskelijoiden näkemyksiä selvittäneessä tutkimuksessa 400 suomalaisesta vastaajasta kolmasosa kertoi äänestävänsä vasemmistoliittoa. Toiseksi suosituin puolue oli vihreät ja kolmas Sdp. Kokoomukselle kannatuksensa antoi vain viitisen prosenttia.

Suomalainen media Yleä myöten saa tasaisesti osakseen vasemmistolaisuussyytöksiä erityisesti väestön oikeasta laidasta.

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkaisi vuosi sitten kyselytutkimuksen suomalaisten media-asenteista. Siinä 78 prosenttia perussuomalaisten ja 61 prosenttia kokoomuksen äänestäjistä piti Ylen uutistuotantoa vasemmistolaisena. Kaikista vastaajista näin ajatteli 40 prosenttia. Mutta miksi yhteiskunnalle haitallista vinoumaa etsitään juuri toimituksista?

Sori vain, journalistit, mutta todelliset vallankäyttäjät ovat muualla. Poliittisten päätösten lisäksi nykymenoa määrittävät talous ja teknologinen kehitys. Niille alisteista on myös journalismi.

Aika vähän on puhuttu vaikkapa kauppatieteiden opiskelijoiden puoluekannoista. Asiasta voi löytyä tuoreempaakin tietoa, mutta kun vuonna 2016 Tampereen yliopiston opiskelijoilla tutkittiin koulutusalan yhteyttä poliittiseen orientaatioon, kauppatieteen opiskelijoista lähes 60 prosenttia valitsi puolueekseen kokoomuksen.

Otos oli pieni. Yleisen elämänkokemuksen perusteella silti väitän, että näin on muissakin korkeakouluissa.

Miksi taloustieteilijöiden oikeistolaisuudesta ollaan huolissaan niin vähän? Ekonomisteille on annettu paljon valtaa. Tätäkin kirjoittaessani Ylen verkkosivujen pääuutinen on ”Mistä miljardien säästöt revitään? Kahdeksan ekonomistia sohaisee tabua ja kertoo, mitä Suomen taloudelle on tehtävä”.

Valtiovarainministeriön Kooma taas on taloustieteilijöiden kasaama simulaatiomalli, jolla on merkittävä rooli siinä, millaista elämää suomalaisten on mahdollista elää: onko heillä varaa opiskella, asua tai sairastaa.

Mutta jätetään vasemmisto-oikeistoakseli. On muitakin merkityksellisiä asenteita. Julkisuudessa pitäisi puhua vaikkapa siitä, millainen on taloudellista ja teknologista valtaa käyttävien ihmiskuva.

Miksi esimerkiksi yhteiskunnan digitalisoituminen lisää metatyötä, vähentää ihmiskohtaamisia ja suoranaisesti syrjäyttää ihmisiä?

Pitäisikö selvittää, mitä hyvä ihmisyys ja elämänlaatu tarkoittavat tuleville diplomi-insinööreille. Eivätkö digiin meitä vievät usko, että voidakseen hyvin ihmiset tarvitsevat kokemuksen pystyvyydestä ja yhteenkuuluvuudesta? Millaisina eliöinä he meidät oikein näkevät, vai eivätkö eliöinä ollenkaan?

Entäpä sitten teknologiamiljardöörit, ne, joiden some- ja tekoälyimperiumit muuttavat aivan kaikkien elämää kiihtyvällä tahdilla?

Kun kirjoitin muutama vuotta sitten Ikuisen elämän lyhyt historia -tietokirjaani, tajusin, että hämmentävän moni heistä haaveilee äärimmäisen pitkästä ja jopa ikuisesta elämästä, ja jotkut heistä taas valmistautuvat yhteiskunnan romahtamiseen ostamalla ja varustamalla kokonaisia valtameren saaria.

Se on minusta huolestuttavampaa kuin journalistiopiskelijoiden vinouma vasemmalle.