Historian poliittinen väärinkäyttö on ongelma myös Suomessa

Historiantutkijoina on ollut surullista seurata eduskunnassa käytyä rasismikeskustelua. Erityisesti Teemu Keskisarjan (ps) tarkoitushakuinen historiapolitiikka on tuomittavaa. Viitatessaan suomalaisiin ”Pohjolan neekereinä” hän loi valheellisen mielikuvan, että suomalaiset olisivat olleet historiassaan vain rasismin ja sorron uhreja.

Populismin hengessä puolet Keskisarjan sanoista oli totta. 1800-luvun rotuteorioissa suomalaiset nähtiin esimerkiksi skandinaaveja alempiarvoisina, mutta ”Pohjolan neekereitä” se ei suomalaisista tehnyt. Sana valittiin säväyttämään.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puolusti Keskisarjaa väittämällä, että hän: ”käytti historioitsijoille kuuluvaa kieltä”. Todellisuudessa Keskisarja käytti perussuomalaisen puolueen rasistista kieltä.

Tutkijat kohtaavat tutkimusaineistoissaan rasistisia käsitteitä. Niiden käytön on oltava sallittua, jotta menneisyyden ilmiöistä voidaan tehdä selkoa. Historiantutkimuksen yhteiskunnallinen tehtävä on ymmärtää menneisyyden ihmistä hänen omassa ajassaan ja paikassaan ja siksi käsitteet täytyy sitoa aikalaiskontekstiin.

Keskisarja sen sijaan käänsi historiatulkinnan politiikan keppihevoseksi tavalla, joka loukkaa historiantutkimuksen etiikkaa.

Jokaisen yliopistotason historiantutkijan koulutuksen saaneen pitää ymmärtää, että rasististen käsitteiden nouseminen menneisyyden lähteistä ei oikeuta niiden käyttöä julkisessa keskustelussa tänä päivänä. On pelkurimaista puhua tavoilla, jotka Keskisarja on varmasti tiennyt halventaviksi, ja sen jälkeen yrittää piiloutua historiantutkijoiden selän taakse.

Keskisarjan puheenvuoron suurin ongelma ei silti ole yksi sana. Ongelma piilee siinä, mihin näennäisesti kriittistä historiantutkimusta edustavaa puheenvuoroa käytettiin.

Kyseessä ei ollut muiden kansanedustajien valistaminen historian nyansseista, vaan historiantutkijoiden valjastaminen populistien keppihevosiksi normalisoimaan rasistinen puhe Suomessa.

Vaarana on, että rasismia voi harjoittaa ka­paloimalla se näennäistieteelliseksi analyysiksi, kuten Keskisarja yritti.

Purra ja varapuhemies Paula Risikko (kok) kannustivat kiinnittämään huomiota siihen, mihin kontekstiin Keskisarja puheensa sijoitti. Puolustuskommenteillaan he osoittivat halunsa lakaista ongelma maton alle, vaikka hallitus samassa istunnossa antoi syrjinnänvastaisen julistuksen.

Kuten professori Peter Stadius on todennut, Keskisarjan käyttämä termi ei kuulunut edes 1800-luvun tieteelliseen keskusteluun. Vaikka suomalaisia on aikoinaan pidetty rodullisesti ”eurooppalaisia” alempiarvoisina, meihin ei ole kohdistunut sellaista systemaattista ja institutionaalista sortoa, jota kolonialismin uhrit esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa tai afroamerikkalaiset Yhdysvalloissa ovat kokeneet. Pikemminkin Suomen sisällä on kohdistettu syrjintää romani- ja saamelaisvähemmistöjä kohtaan ja tänä päivänä maahanmuuttajiin.

Keskisarjan kommentit osoittavat piittaamattomuutta sitä kärsimystä kohtaan, jota sorretut väestöryhmät ovat kokeneet ja kokevat yhä. Kommentit edustavat historia­politiikan väärinkäyttöä, joka ei vastaa tä­män päivän suomalaisen historiatutkimuksen eettisiä periaatteita. 

Atte Arffman on historian väitöskirjatutkija ja Antero Holmila historian professori Jyväskylän yliopistossa.