Huuhaata vai tiedettä?

Ilmoittauduin kerran väitöskirjaa tehdessäni mukaan naisoikeuden tutkijaseminaariin. Järjestäjät pitivät tarpeellisena erikseen varmistaa, olenko ilmoittautunut oikeaan tilaisuuteen.

Olin: minua kiinnosti naisoikeuden monitieteisyys. Ajattelin, että naisoikeus olisi metodisesti kiinnostava omalle ympäristöoikeudelliselle tutkimukselleni.

Tapaus tuli mieleeni, kun luin perussuomalaisia lähellä olevan Suomen Perusta -ajatuspajan julkaiseman Tutkimusta vai ideologiaa? -pamfletin.

Pamfletissa on kiinnostavia ehdotuksia tutkimushankkeiden yhteiskunnallisen merkityksen avoimuuden lisäämiseksi ja tiedeviestinnän kehittämiseksi. Kirjoituksen uskottavuutta nakertaa kuitenkin sen asenteellisuus. Siinä leimataan ”puhtaaksi huuhaaksi” ja ”ideologisesta näkökulmasta tehdyksi agendatieteeksi” muun muassa sukupuolentutkimuksen alaan kuuluvia Suomen Akatemian rahoittamia hankkeita.

Yksittäisiin tieteenaloihin ja tutkijoihin kohdistuvat hyökkäykset ja pyrkimykset tutkimusrahoituksen poliittisen kontrollin lisäämiseen haastavat akateemista vapautta eri puolilla maailmaa. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen vähättely on tuttua erityisesti valtioista, joissa autoritaarista populismia edustavat tahot ovat päässeet valtaan. Unkarin yliopistoissa sukupuolentutkimusta ei enää saa opettaa.

Hyökkäys sukupuolentutkimusta vastaan on myös osa konservatiivisen anti-gender-liikkeen toimintaa. Liikkeen uhkakuvien toistaminen populistisen tiedevastaisuuden tarkoituksiin on uhka paitsi tutkimuksen vapaudelle myös laajemmin demokraattiselle liberaalille yhteiskunnalle sekä naisten ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksille.

Uteliaisuus uutta ja outoa kohtaan on tärkeä tutkimusta eteenpäin vievä asenne ja voima. Ennakkoluulot ja perinteisiin lukkiutuminen kahlitsevat tieteelle olennaista kriittistä ajattelua. Eri tieteenaloilla 1980-luvulta alkaen herännyt kiinnostus sukupuolten moninaisuuteen ja sukupuolen kulttuuriseen rakentumiseen on ollut sekä tieteellisesti että yhteiskunnallisesti tärkeää.

Sukupuolentutkimuksessa käytetään usean eri tieteenalan perinteisiä menetelmiä. Tieteenalalla tehdään varmasti, kuten muuallakin, sekä hyvää että vähemmän kiinnostavaa tai onnistunutta tutkimusta. Alan tutkijat tunnistavat nähdäkseni hyvin tutkimuksen laatuun ja vastuullisuuteen liittyvät vaatimukset. Sukupuolentutkimuksen leimaaminen kokonaisuudessaan huuhaaksi osoittaa lähinnä tällaisen väitteen esittäjän ennakkoluuloisuutta ja kapeakatseisuutta.

Sukupuolentutkimuksen tieteellisyyttä kyseenalaistavat pitävät ongelmallisena alan tutkijoiden yhteiskunnallista aktiivisuutta, joka taas mielestäni on hyvin luontevaa. Monen muunkin tieteenalan tutkijat, esimerkiksi taloustieteilijät, haluavat edistää oman näkökulmansa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Uusille tutkimuksellisille näkökulmille tyypillisesti myös sukupuolentutkimus on joutunut kamppailemaan resursseista ja tieteellisestä asemastaan. Alan erilliset professuurit ovat huippuvuosista vähentyneet, mikä on herättänyt kritiikkiä.

Suomessa tutkijat päättävät onneksi edelleen itse mitä tutkivat, rahoittajat mitä rahoittavat ja yliopistot minkä alan professoreja palkkaavat. Jos sukupuolentutkimus olisi tieteenä niin kelvotonta kuin sosiaalisen median älämölökuplassa ajoittain väitetään, tiedeyhteisön sisäinen kriittinen keskustelu olisi varmasti nämä ongelmat myös jo tunnistanut.