Elämää bardossa

Teksti on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 1/2026

Joillakin ihmisillä on kyky kiteyttää asioita tavalla, joka rakentaa ymmärrystä ja kutsuu samalla ajattelemaan lisää. Yksi heistä on pitkän linjan tietokirjailija ja konsultti Teppo Turkki, joka avasi niin oman kuin varmasti monen muunkin uuden vuoden hienosti kolumnillaan ”Me suomalaiset elämme välitilassa” (Apu 2.1.2026).

Kolumni alkoi tiibetiläisellä ajatuksella bardo. Se tarkoittaa välitilaa ja hetkeä, jossa vanha todellisuus on jo hajonnut, mutta uusi ei ole vielä syntynyt. Turkin mukaan bardo koskee kaikkea murroksessa olevaa elämää: ”Bardossa tutut rakenteet katoavat, elämän suunnat hämärtyvät ja ihminen jää ilman karttaa tulevaisuuteen. Bardo on levoton tila, mutta samalla harvinaisella tavalla avoin, sillä mikään ei ole lopullista.”

Kolumnissa esiintyi myös käsite interregnum. Se on peräisin italialaisessa vankilassa 1920-luvulla istuneelta toimittajalta ja filosofilta Antonio Gramscilta ja tarkoittaa vallan ja merkityksen välitilaa. Siinäkin vanha järjestys on menettämässä otteensa, mutta uusi ei ole vielä muotoutunut. Silloin ”vanhat instituutiot ja ideat eivät kykene enää tarjoamaan uskottavaa suuntaa, mutta uudet voimat eivät ole vielä tarpeeksi vahvoja ottamaan todellisuutta haltuun. Tässä tyhjiössä ihmiset alkavat etsiä epätoivoisesti selkeyttä ja turvaa”, Turkki kirjoittaa.

”Koska tarjolla ei ole selkeitä kertomuksia, murrosvaiheet ja välitilat ovat raskaita elää. Samalla ne paljastavat, miten hauraita aiemmat varmuudet ovat alun perin meille olleet”, hän toteaa.

Se on mielestäni hyvin ajateltu ja kirjoitettu.

Antonio Gramscin filosofia on itselleni tuttu jo opiskeluvuosilta. Ja Gramsciin on toki viitattu paljon muutoinkin.

Yksi hänen ajatuksistaan on, että vallan ja merkityksen välitila synnyttää helposti autoritaarisuutta, myyttejä, väkivaltaa ja vahvojen johtajien lupauksia nopeista ratkaisuista. Niitä piisasi paljon 1920-luvun Italiassa ja hieman myöhemmin muuallakin Euroopassa. Eikä niistä ole pulaa tässäkään ajassa.

Bardo oli sen sijaan uusi tuttavuus. Ja sen rooli kolumnissa hieno.

Turkin mukaan se, mihin me välitiloissa kiinnitymme, muovaa huomisen todellisuuttamme. Tiibetiläisten mukaan bardo-tilassa oleminen ei kuitenkaan edellytä nopeita tai kiireisiä vastauksia vaan tärkeintä on kyky kestää epävarmuutta.

Vastaavaan rytmiin ei juuri törmää maailmanpolitiikan mullistuksia kommentoivassa tekstissä.

Se, että nopeita tai kiireisiä vastauksia ei juuri nyt tarvita, on mielestäni huojentavaa. Jos ei tarvitse koko ajan kiirehtiä, voi hidastaa ajatteluaan. Ja tarkkailla myös kaikkea sitä, mikä pysyy yhä paikallaan. Ja huomata sen, että ihmisten arki pyörii edelleen omalla vakiintuneella ja rauhoittavalla painollaan ainakin täällä Suomessa.

Isommat lapset käyvät edelleen joka arkipäivä koulussa. Useimmat heistä saavat myös turvallisen herätyksen ja maittavan aamiaisen kotona. Junat, bussit ja raitiovaunut kulkevat pääsääntöisesti aikataulussa, kotien ja toimitilojen sähköt ja lämmitys ovat kunnossa eikä ruoka lopu kaupoista.

Se kaikki on normaaliolojen suurta kauneutta. Monille ihmisille tässä maailmassa toki tavoittamatonta luksusta, mutta meille täällä Pohjoismaissa edelleen tuiki tavallista ja jokapäiväistä. Ja samalla jotain, jonka varaan omaa elämää voi ehkä sittenkin varata ja laskea myös tämän ison ja osin hyvin globaalin ulko- ja turvallisuuspoliittisen välitilan aikana.

Arjen toimivuutta on kuitenkin usein vaikea arvostaa. Ja osin jopa huomata, sillä se herättää vain harvoin voimakkaita tunteita.

Siksi niin sosiaalinen kuin toimitettukin media kokoavat aiheensa mieluummin jostain muualta.

Erikoistuminen siihen, missä on itse suhteellisen taitava ja hyvä, on keskeinen voima taloudellisessa toiminnassa. Yhdistettynä edes kutakuinkin toimivaan markkinaan se parantaa kaikkien hyvinvointia.

Yhteiskunnallisen keskustelun maailma toimii osin liki päinvastaisilla säännöillä. Näkyvyyttä sääntelevät algoritmit suosivat sitä, että asioista pöyristytään paitsi oman päätelaitteen äärellä, myös politiikan käytävillä ja parrasvaloissa.

Jos pöyristyminen tai muu vahva tunnereaktio ei kiinnosta, ihminen ja hänen asiansa ei näy sen kummemmin sosiaalisessa kuin toimitetussakaan mediassa.

Se tekee välitilassa elämisestä erityisen hankalaa etenkin poliitikkojen maailmassa. Silti juuri heidän soisi ajattelevan asioita edes toisinaan ilman kiireen ja nopeiden vastausten vaadetta. Jos ei muutoin niin siksi, että murros on Teppo Turkin siteeraaman Gramscin mukaan aina myös kamppailua ajattelusta, arvoista ja mielikuvituksesta.

Siksi on hyvä miettiä, millaista huomisen todellisuutta kukin meistä rakentaa tässä välitilassa. Se kun on edelleen meistä jokaisen omassa vallassa.

Turkin mukaan vahvuus ja toivo eivät ole suuria visioita tai valmiita vastauksia. ”Voima selvitä on jotain pienempää ja sitkeämpää, kykyä ajatella itse ja tuntea”, hän kirjoittaa.

Siihen tarvitaan Turkin mielestä mielenrauhaa. Ja sitä hänen mielestään ihmiset tässä ajassa usein hakevatkin: vetäytyvät ja etsivät hiljaisuutta, hitautta ja merkitystä.

Teen niin monesti itsekin. Mutta samalla ajattelen, että kestävimmät merkitykset löytyvät sittenkin jostain sellaisesta, mikä on yhteistä toisten ihmisten kanssa. Arjen kohtaamisista. Siitä, että tekee jotain yhdessä toisen ihmisen kanssa. Syö vaikka arkiaamun aamiaista oman lapsen, puolison tai muun läheisen ihmisen kanssa. Tai harrastaa aina voidessaan toisten ihmisten arkista auttamista.

Arjen jatkuvuus tarvitsee toki tuekseen myös fyysistä turvaa ja sen turvaamista. Siis esimerkiksi sodan ja omaan naapurustoon ulottuvan kaaoksen välttämistä. Niihin liittyvistä asioista ja päätöksistä huolehtiminen on poliittisten päättäjien vallassa. Heille toivon tänäkin vuonna voimaa selvitä tehtävästä ja kykyä navigoida kansalaisten arjen kannalta viisaasti niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. 

Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 1/2026. Kanava on Suomen Kuvalehden mediaperheeseen kuuluva mielipidelehti, jonka kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa näkemystä. Kanavan voit tilata täältä.