Suomi ja ilmestyskirjamaiset ajat: Tärkeintä on syyllisten metsästys

Profiilikuva
kärsimys
Teksti
Leena Sharma
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Tärkeintä on löytää syyllinen.

Hetkinen, ei sittenkään, tärkeintä on se, kuka maksaa korvauksia.

Eletään ilmestyskirjamaisia aikoja: junat eivät kulje ajallaan, autot hautautuvat lumeen, on kylmää ja epämiellyttävää. Suuria kärsimyksiä kaikkialla.

Niinpä. Sanaa ”kärsimys” käytetään nykyään melko holtittomasti. Aikojen saatossa sillä on fundamentalistisimmissa teksteissä viitattu sen tyyppisiin epämiellyttäviin asioihin kuin ristille naulitsemiseen tai keskitysleirivankien kohtaloon.

Löysemmissäkin tulkinnoissa on tarkoitettu sairautta, kuolemaa, vakavia ihmissuhdepettymyksiä tai henkilökohtaista konkurssia.

Nykyään kärsimys tarkoittaa sitä, että ihminen joutuu odottelemaan muutaman ylimääräisen tunnin valaistussa ja lämpimässä tilassa junan lähtöä.

VR:llä on epäilemättä petraamisen varaa, esimerkiksi tiedotus on kuluvan talven aikana toiminut luokattoman huonosti. Muutakin vikaa varmasti on, mutta osa syytöksistä lepää aika huteralla pohjalla.

Vai vaaditaanko todella, että Helsingin ja Ilmalan ratapihoilla jatkuvana kolmivuorotyönä lumitöitä paiskivista parista sadasta miehestä pitäisi puristaa irti vielä vähän lisää? Sen jälkeen heidät voitaisiinkin kärrätä lapiot jäykistyneistä käsistä sojottaen suoraan hautausmaalle.

Mutta kuten sanottu, tärkeintä ei ole arjen normaaleista vastoinkäymisistä, kuten talvisäästä, selviytyminen, vaan syyllisten ja korvausten maksajien metsästys.

Matkustaja-autolautta Nordlandia juuttui tammikuun lopussa useiksi tunneiksi jäihin Suomenlahdelle. Terminaalissa Yleisradion toimittaja hyökkäsi heti tivaamaan varustamon edustajalta, korvataanko myöhästymistä matkustajille rahallisesti.

Vain vähän aikaisemmin uutislähetyksessä oli kerrottu, että laivaliikenteen vaikeudet johtuvat kovasta tuulesta ja ajelehtivista jäämassoista.

Tuulta ja jäätä ja pakkaslunta. Kuka niistä on vastuussa?

Jeesus?

Ilmatieteen laitos?

Golf-virta?

Miten olisi vaihtoehto d: EI KUKAAN. Voitaisiinko hyväksyä sellainen ajatus, että normaaliin arkeen kuuluu kaikenlaista harmia ja epämukavuutta ja edes huippuunsa viritetyssä länsimaisessa yhteiskunnassa jok’ikinen asia ei lopulta olekaan kontrollissa.

Harvemmin vitutukseen kuitenkaan kuolee, kysykää vaikka lääkäriltä.