Suometusmuistoja
On sanottu, että entinen ministeri, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ei tiennyt, mistä puhui, kun suomettumisesta puhui. Hän sanoi jotakin siihen malliin, että vihreiden lähdettyä hallituksesta sinne jäi pelkkiä suomettujia, jotka Venäjän pelossa eivät uskalla olla antamatta lupaa Rosatomin ydinvoimalalle.
Voihan se olla noinkin, siis että tämä nuorempi Niinistö on tosiaan niin nulikka, ettei hänellä ole omaa tuntumaa siitä, mitä suomettuminen on aikuisten oikeasti. Kovin kesyltähän tuo tuollainen keskenkasvuisten uussuomistelu tuntuu. Se on vähän kuin partiopoikien Venäjän-retkellä laulettaisiin säkeistö Eldankajärven jäätä, kun turistibussilla ajetaan Tali-Ihantalan ohitse. Oikea vanhan liiton suomettuminen oli jotain ihan muuta. Ehkäpä meidän veteraanien pitää vähän muistella, meinaan, kun olemme suomettuneet ennenkin.
Muistanpa esimerkiksi sen, kun vuonna 1973 – siis jo ennen Ville Niinistön syntymää – harrastettiin poikien kanssa kilpasuomettumista. Jaska sen aloitti vetäisemällä Maamme-laulun Suuren ja mahtavan nuotilla, vaikka karaokea ei ollut vielä keksittykään. Pena pani paremmaksi ja katsoi televisiosta kolmena iltana peräkkäin neuvostoliittolaisen elokuvan Iloiset pojat vuodelta 1934 ja lisäksi joka ilta nauhoitti radiosta Naapurineljänneksen, jonka sitten kuunteli aamuyöllä puolinopeudella. Kake osallistui kisaan käännyttämällä kaduilla ja ravintoloissa neuvostovastaisia. Se ei totta puhuen ollut siihen aikaan temppu eikä mikään, ja Kaken pöksylähetyksen saaliiksi osui epäilyttävän usein hyvännäköisiä naisia.
Minut oli valittu tuomariksi, mutta en millään osannut ratkaista, kuka tovereistani ansaitsisi voiton. Lopulta soitin Sylttytehtaankatu 1:een kotiryssälleni Juri Derjabinille. Hän ilmoitti oitis, että olin itse oivaltanut suomettumisen syvimmän olemuksen paremmin kuin kukaan tovereistani, koska ymmärsin kysyä häneltä neuvoa, joka kyllä olisi tullut kysymättäkin. Niin siinä sitten kävi, että sillä kertaa minä pääsin viettämään voitonta päivää ja tunsin itseni uljaaksi siihen saakka, kunnes toivuin suomettumisestani.
