Suomessa on sivistysvaje

Sivistys on yksittäisen ihmisen, yhteisön, kansakunnan ja koko ihmiskunnan arvokkaimpia omaisuuksia.

Korkeinkaan tietäminen ja osaaminen eivät takaa, että ihminen tai yhteisö on sivistynyt tai toimii sivistyneesti. Jo Snellman määritteli sivistyksen olevan sitä, että ollaan ihmisiksi ja kehitytään ihmisinä. Sivistyneisyys on halua ymmärtää ja katsoa maailmaa laajasti.

Arkielämässä sivistys näkyy siinä, miten yksilö suhtautuu toisiin ihmisiin ja omasta ajattelusta poikkeavan ajatteluun, miten hän ratkaisee ongelmia ja minkälaisia arvoja ja ihanteita hän pyrkii edistämään. Tämä kuvastaa ihmisen ja yhteisön ihmiskäsitystä, joka on yksi sivistyksen mittari.

Sivistyneisyys ilmenee henkisenä kasvuna, kulttuurisena ymmärryksenä ja kykynä toimia rakentavasti ja kunnioittavasti toisten kanssa. Siihen sisältyy aina heikommista huolehtiminen ja pitkäjänteisesti valistunut vallan käyttö.

Sivistynyt ihminen arvostaa ja haluaa kuulla erilaisia näkökulmia ja käyttää tietoa ja taitoa vastuullisesti ja yhteistä parempaa rakentaen.

Suomessa on nyt sivistysvaje, joka valitettavasti näyttää laajenevan ja syvenevän. Suomi ei kylläkään ole tämän ongelmansa kanssa yksin.

Sivistysvajeemme ilmenee siinä, kuinka monet ihmiset ivaten, pilkaten, vähätellen, uutta ja outoa peläten ja väheksyen, kärjistäen ja vastakkainasettelua hakien, totuutta valikoiden ja vääristellen puhuvat toisistaan, toisilleen ja maailmasta.

Tieteellisen tiedon ja tutkimuksen vähättely on sivistymättömyyttä ja ilmenee esimerkiksi ilmastokysymyksissä.

Esimerkillä rakennetaan myös sivistystä. Sen voima on sitä suurempi, mitä tunnetumpi, arvostetumpi tai päätösvallallaan voimakkaampi henkilö tai taho on kyseessä. Esimerkin voima on etenkin lasten ja nuorten kasvussa ja kasvattamisessa vahvempi kuin puhuttu tai kirjoitettu sana. Aikuisten malli ja hyväksyntä on ratkaisevaa.

Suomalaisten korkeitten päättäjien valitsemaa ja omaksumaa sivistyneisyyttä kuulemme eduskunnasta ja poliittisten johtohenkilöiden esiintymisestä.

Ja kansa hurraa.

Edellä kuvaamani käytös ei olisi mahdollista, ellei se saisi kansalaisilta suosiota ja kannustusta julkipuheessa, mediassa ja somessa sekä vaaleissa. Vallitsee sivistysvajetta vahvistava kierre.

Sivistys ei ole jotakin pysyvää, vaan muuntuvaa. Jokaisen yhteiskunnan ja aikakauden on rakennettava sivistysajattelunsa ja sivistyksensä uudelleen.

Suomessa tarvitaan nyt julkista puhetta ja keskustelua sivistyksestä. Tämän on oltava myös yksi koulutuksen uudistamisen peruskysymyksiä.

Koulun ja koulutuksen keskeinen tehtävä on rakentaa sivistystä uudeksi. Se ei voi tapahtua irrallaan yhteiskunnan muutoksesta, mutta oleellista on pyrkiä hyvään, parempaan.

Kodeilla on aina ensisijainen vastuu myös sivistyneisyyden rakentamisessa. Koulutuksellakin on kuitenkin tässäkin oma tärkeä tehtävänsä.

Onko koulutus viime vuosikymmenten aikana sivistystehtävässään epäonnistunut? On rehellisen ja viiltävän analyysin paikka vastauksen saamiseksi.

Osa tätä pohdintaa on sen arviointi, tulisiko kasvatustehtävälle raivata tilaa tiedolliseen opiskeluun nyt suunnattavilta tavoitteilta ja ajalta?

Oleellista on, millaiseen käyttäytymiseen ja toimintatapaan perheissä ja kouluissa ohjataan ja millaista hyväksytään. Meidän aikuisten toiminta ja esimerkki on kuitenkin aina avainasemassa. 

Olli Luukkainen on kasvatustieteen tohtori ja kouluneuvos.