Suomalaista kiekkoa vaivaa hallilasten syndrooma

Profiilikuva
huippu-urheilu
Teksti
Petri Pöntinen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Tiedän mikä suomalaisessa juniorikiekkoilussa mättää, miksi uusia tähtipelaajia ei synny Leijoniin tai NHL:ään.

Kutsun sitä hallilasten syndroomaksi.

Nykylapset kasvavat kiekkoilijoiksi tila-auton takapenkillä matkalla hallille. Seuroissa jääkiekko on umpioitunut sisälajiksi, ulkona ei harjoitella, saati pelata.

Kymmenvuotiaalla pelaajalla on kolme tunnin jääharjoitusta viikossa. Hän laukoo niissä keskimäärin 25 kertaa, pitää kiekkoa kymmenen minuuttia!

Ja sitten isän autolla kotiin – tai mopoautolla, jos on tarpeeksi ikää.

Nuori Suomi -ohjelmaa mustamaalataan kiekkopiireissä – pehmokiekko tasapäistää – mutta se pulma on ratkaistavissa sääntömuutoksin.

Paljon suurempi missio on saada lapset liikkumaan hallin ulkopuolella. Pohja huippu-urheilijaksi luodaan 7-15 vuoden iässä. Viikossa on liikuttava 18 tuntia monipuolisesti.

Jääkiekkoliiton ja seurojen on tavattava pelaajille ja heidän vanhemmilleen kilpaurheilun aakkoset samaan tapaan kuin opettaja opettaa lapset lukemaan.

Seurasin kahden viikon ajan tamperelaisen Torikan kiekkoperheen elämää. Juttuni julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä (SK 11/2009).

Lauri, 8, ja Antti, 11, Torikka näyttivät, missä pelimiehet tehdään.

Ulkokentällä, kaveriporukassa höntsäten.

Katso kuva- ja äänikertomus Ilvekset tien päällä. Se kertoo, millainen oli Tampereen Ilveksen E-junioreiden pelimatka Lahteen.

Lue tämän viikon SK:sta reportaasini suomalaisen juniorikiekkoilun tilasta.