Sano selvemmin, Söderblom! Analyysin sijasta tulee mozartkugeleita ja pullaa
Helsingin Juhlaviikoilta kajahti, kun toiminnanjohtaja Erik Söderblom profetoi suomalaisen kulttuurin auringonlaskua (SK 20/2012). Söberblom näkee esimerkiksi, että ”bunkkeroituminen on kirjoitettu kulttuurimme lähdekoodiin”, joten Suomessa kulttuuri ”laitostuu, poteroituu ja bunkkeroituu”. Hänen mielestään ”Helsingin oopperatalo on suuri hautaholvi” ja ”Musiikkitalosta tehtiin kulttuuribunkkeri”. Synkeä lista jatkuu, teatterit ovat ”linttaan astuttuja kenkiä”.
Oikeastaan kuraa saivat päälleen kaikki kulttuurin toimijat – paitsi Söderblomin johtamat Helsingin juhlaviikot, joka tekee ”kaupunkisissinä kulttuuri-iskuja rakentavassa mielessä”.
Aivan yhtä hyvin voisi julistaa, että kulttuurimme DNA kantaa ”selkeän johtajuuden ja omaleimaisen rohkeuden aatetta idän ja lännen välissä” ja siksi Suomen musiikkielämä ”riemuitsee, rikastuu ja syvenee”. Voisi myös väittää, että ”Kiasma edustaa taiteen peräänantamattomia partisaaneja”. Yhtä oikeassa oltaisiin, abstrakteja yleistyksiä on kovin helppo heitellä suuntaan ja toiseen.
Söderblomin rehevää saarnaa on vaikea kohta kohdalta kommentoida, niin reippaasti hiekkaa heitellään kaikkien silmille, jotka näköpiirissä liikkuvat.
Eräitä näkökohtia on kuitenkin tuotava esiin musiikkielämän ja Helsingin Musiikkitalon näkökulmasta. Helsingin Musiikkitalon ensimmäinen kausi on ollut kiistatta suurmenestys. Yleisö on ottanut talon omakseen: avajaiskaudella kävijöitä oli yli 400 000. Myynti seuraavalle kaudelle osoittaa jo nyt, että kyseessä ei ollut kuherruskuukausi vaan menestys jatkuu. Suuri määrä musiikista kiinnostuneita ihmisiä todella viihtyy talossa.
Pääkaupungin suuret orkesterit voivat nyt keskittyä musisoimaan huipputasolla hyvässä akustiikassa. Kansainväliset huippukapellimestarit, solistit ja yhtyeet haluavat palata tänne uudelleen. Tarjonta on ollut erittäin monimuotoista, talon päätoimijoiden ohella on kuultu valtava musiikin kirjo Viipurin lauluveikoista Wienin filharmonikkoihin.
Väitänkin, että Musiikkitalo on tehnyt Helsingistä kertaheitolla eurooppalaisen musiikkikeskuksen.
Tietenkin pitää toivoa, että jatkossa asiat vieläkin kehittyvät. Erik Söderblomin kritiikki talon hallintomallia kohtaan kuitenkin yksinkertaistaa asioita eikä ota huomioon, että talon omistajista esimerkiksi Yleisradio ei voi noin vain ottaa maksajan roolia ja kattaa Söderblomin kaipaaman talon oman ohjelmatarjonnan tappioita. Ylen tehtäväkenttään ei sellainen kerta kaikkiaan kuulu.
Kansallisoopperan nimittäminen ”suureksi hautaholviksi” on kyllä reipasta. Itsekin olisin onnellisempi, jos olisimme saaneet Helsinkiin todella rohkeita oopperavalintoja ja kulttuuritekoja – toivelistalla vaikkapa kauan odotetut György Ligetin Suuri Makaaberi tai Bernd Alois Zimmermannin Die Soldaten – mutta silti!
Jos taivaan karkeloissa on niin kovan tason oopperaa kuin Töölönlahti on tarjonnut, niin kirkkain silmin sitten vain kohti tuonpuoleista.
Kulttuurin kriittinen tarkastelu on aina paikallaan, mutta analyysin ei pitäisi pohjautua loputtomaan tulvaan abstrakteja kielikuvia ja mielikuvia á la Söderblom. Kunnon analyysin sijasta tulee mozartkugeleita ja pullaa, linttaan astuttuja kenkiä, vetisiä aksentteja, bunkkereita – ja laskevaa aurinkoa.
Se ei visiona todellakaan kuvaa sitä kihelmöivän inspiroivaa ympäristöä, joka ainakin Musiikkitalossa innoittaa toimijat nälkäisinä vastaamaan kehityksen haasteisiin.