Ryöväreitä ja timantteja

Pääkirjoitus: Kun EU yrittää vakauttaa Afrikkaa, Venäjä hämmentää sotkeutumalla mantereen vaaleihin, kirjoittaa toimituspäällikkö Jussi Eronen.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Jussi Eronen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vladimir Putin ei jäänyt toimettomaksi, kun länsimaat rankaisivat Venäjää talouspakotteilla vuoden 2014 Krimin valtauksen takia. Siitä lähtien itänaapurimme on rakentanut imperiumia Afrikkaan.

Sotšissa viime lokakuussa järjestetyssä Venäjä–Afrikka-huippukokouksessa Venäjä lupasi tuplata kauppansa Afrikkaan. Kokouksen ryhmäkuvassa afrikkalaiset seisovat kädet sivuillaan, Putin vilkuttaa kuin siirtomaaherra.

Kuva löytyy verkosta esimerkiksi Viron tiedustelupalvelun tuoreesta raportista, joka on kiinnostavaa luettavaa myös suomalaisille.