Lapsia ei voi hoitaa nopeammin

Suomen julkinen velka kasvoi alkuvuonna nopeammin kuin missään muussa EU-maassa. Samalla Suomen julkisen sektorin velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ylittää nyt EU-maiden keskiarvon.

Yksi selitys velkaantumiselle on hidas talouskasvu. Nopeampi talouskasvu kasvattaisi verotuloja ja hidastaisi velkaantumista. Erityisesti, jos samalla työllisyys kasvaisi ja työttömyys alenisi.

Sitä paitsi talouskasvun kiihdyttäminen kuulostaa mukavammalta kuin menoleikkaukset tai veronkorotukset.

Pidemmällä aikavälillä talouskasvu ei velkaantumisongelmaa poista.

Pitkän aikavälin talouskasvu syntyy työn tuottavuuden kasvusta. Työn tuottavuuden kasvu parantaa suomalaisten elintasoa, mutta ei välttämättä helpota julkisen sektorin rahoitusongelmia.

Selitys tunnetaan Baumolin tautina ja löytyy muutama vuosi sitten kuolleen William Baumolin 1960-luvulla julkaisemasta artikkelista.

Julkinen sektori tuottaa pääosin työvaltaisia palveluja kuten opetusta, hoivaa, turvallisuutta ja kulttuuria.

Työn tuottavuus kasvaa palvelualoilla hitaammin kuin teollisuudessa. Lapsia kun ei oikein voi hoitaa nopeammin.

Sitä paitsi julkisten palvelujen tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa. Valtaosaa tuotoksesta ei myydä markkinoilla, ja palvelujen arvo on hankalasti laskettavissa.

Yksityisellä sektorilla palkkojen kasvuvauhti seuraa karkeasti työn tuottavuuden kasvuvauhtia. Julkinen ja yksityinen sektori kilpailevat samoista työntekijöistä. Kilpailun vuoksi palkat nousevat suunnilleen samaa tahtia myös julkisella sektorilla.

Jos tuottavuus kasvaa yksityisellä sektorilla nopeammin kuin julkisella ja palkkojen kasvuvauhti on sama, kasvavat julkisen sektorin palkat julkisen sektorin tuottavuutta nopeammin. Jos julkisen sektorin tuottavuus ei kasvaisi ollenkaan, kasvattaa palkkatason kasvu vain julkisen sektorin tuottamien palvelujen hintaa.

Julkisten palvelujen suhteellisen hinnan kasvu tekee julkisten palvelujen rahoittamisen koko ajan vaikeammaksi.

Baumolin tauti ei ole mikään unohdettu eksoottinen talousteoria. Mekanismi on mukana esimerkiksi valtiovarainministeriön tekemissä kestävyysvajelaskelmissa. Näiden laskelmien mukaan työn tuottavuuden kasvun kiihtyminen helpottaa julkisen sektorin kroonista rahoitusongelmaa vain vähän.

Onneksi myös lääkkeitä Baumolin tautiin löytyy jo Baumolin artikkelista. Osa on tosin pahanmakuisia.

Baumolin alkuperäinen esimerkki liittyi esittäviin taiteilijoihin, mutta juurisyy on sama kuin julkisissa palveluissa. Tuottavuus ei kasva, kun jousikvartettoa ei voi soittaa aikaisempaa nopeammin tai vain kolmella soittajalla.

Osan kustannuksista voi siirtää taiteilijoille. Taiteen tekemisen motiivina on yleensä muu kuin raha. Sama toiminee johonkin mittaan asti myös julkisella sektorilla.

Baumol kirjoittaa nälkäpalkalla esiintyvistä taiteilijoista. Ehkä kutsumustyötä tekeville julkisen sektorin työntekijöillekin voi maksaa vähän pienempää palkkaa.

Jatkuvasti palkkaero julkisen ja yksityisen sektorin välillä ei kuitenkaan voi kasvaa. Muuten loppuvat kouluista opettajat ja terveyskeskuksista lääkärit.

Baumol toteaa myös, että aina voi tehdä asiat huonommin. Ehkä orkesteri voi säästää jättämällä harjoitukset väliin.

Baumolin mukaan voittoa tavoittelemattomat organisaatiot voivat kuitenkin olla olemassa vain, jos niillä on myös yhteiskunnallinen motiivi.

Samalla tavoite tuottaa mahdollisimman hyviä palveluita ja keskittyä vain niiden laatuun pitää organisaatiot jatkuvasti taloudellisen katastrofin partaalla. Lisärahalle löytyy aina hyviä käyttökohteita ja palvelujen karsiminen on vaikeaa.

Julkisen sektorin rahoitusongelmat helpottavat, jos julkisen sektorin tuottavuus paranee. Jopa Baumolin esimerkin orkesterin tuottavuus kasvaa, jos entistä useam­pi kuuntelija voi nauttia konsertista tallenteena tai striimauksena, vaikka ei itse konserttisalissa olisikaan.

Sama mekanismi taitaa olla ainoa ratkaisu myös julkisten palvelujen rahoittamiseen. Jos palveluja ei haluta tuottaa vähemmän, ne pitää tuottaa eri tavalla. Tavalla, jossa käytetään hyväksi teknologiaa, jonka ansiosta työn tuottavuus kasvaa myös julkisella sektorilla.

Lastenhoitoon idea sopii edelleen huonosti. 

Lähde: Baumol, W. J. ja Bowen, W. G: ”On the Performing Arts: The Anatomy of Their Economic Problems”. The American Economic Review 1/1965, s. 495–502.