Sumu, jossa lähelle näkee huonosti

PÄÄKIRJOITUS: Hätäapu pitää hoitaa, mutta kallis jälkilasku voi syntyä siitä, jos talous hyytyy eivätkä valtio ja kunnat pysty enää kohtaamaan seuraavaa kriisiä.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kymmenkunta vuotta sitten maailman talousuutisia hallitsi finanssikriisi, joka vähitellen muutti muotoaan eurokriisiksi.

Keskustelin tuolloin erään talousasiantuntijan kanssa ja hän pohti, miten tilanne Suomessa poikkesi 1990-luvun alun lamasta. Hän oli seurannut myös sen vaiheita hyvin tiiviisti.

Kuvaus oli perusteellinen ja huolellisesti jäsennelty, mutta yhtäkkiä ilme kirkastui ja seurasi henkilökohtainen osuus.

”Täytyy kuitenkin tunnustaa, että tutkijana koen olevani hyvin etuoikeutettu, että olen saanut seurata läheltä kahta näin poikkeuksellista tapahtumasarjaa”, hän sanoi innostustaan huonosti peitellen.