Suomitalia

Pelkäksi yleiseuromaaksi jääminen on umpitylsä ratkaisu. Ilman minkäänlaista ryhmittymistä Suomesta tulisi orpo piru ja heittopussi, jolla ei olisi yhtään kaveria eikä puolustajaa, Jukka Ukkola kirjoittaa.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo vuosikausia talvikisoissa on jouduttu epäilemään, onko Suomi enää ollenkaan Pohjoismaa, kun urheilijamme tuppaavat sijoittumaan Portugalin, Kyproksen ja Vatikaanin latusankareiden kanssa samoille sijaluvuille.

Nyt samaa on alettu epäillä puolivirallisesti, valtiovarainministeriössä. Tarkkaan ottaen kysymys kuuluu: ”Onko Suomi enää pohjoismainen hyvinvointivaltio?”

Silloin kun tämmöisiä ruvetaan kyselemään, vastaus on jo aika selvä: ”Ei ole.” Sitä vielä selvitellään, johtuuko uusi tilanne koronasta, ilmastonmuutoksesta, sotesta, hallituksesta vai väärästä voitelusta. Tuloksesta riippumatta on aika miettiä myös sitä, mikä Suomi oikein on, jos se ei ole enää Pohjoismaa.

Meillä on jo kokemuksia muistakin lokeroista. Reilut sata vuotta oltiin osa Venäjää, yhteen aikaan Suomea sanottiin Yhdysvaltain 51. osavaltioksi, ja on meitä sanottu myös mongoleiksi tai Euroopan japanilaisiksi.

Ellei Neuvostoliitto olisi päässyt hajoamaan, olisi luontevaa ryhtyä neuvostotasavallaksi, mutta nykyisellään sinne päin ei kannata suuntautua, koska Vladimir Putinilla on tarpeeksi murheenkryynejä ilman meitäkin. Maantieteellisesti Suomi sopisi neljänneksi Baltian maaksi, mutta mahtaisikohan siitä olla meille paljon iloa.

Pelkäksi yleiseuromaaksi jääminen on umpitylsä ratkaisu. Ilman minkäänlaista ryhmittymistä Suomesta tulisi orpo piru ja heittopussi, jolla ei olisi yhtään kaveria eikä puolustajaa. Brittiläinen kansainyhteisö meitä tuskin huolii ja vaikka huolisikin, joutuisimme saman tien jättämään EU:n.

Näin ollen parhaaksi ratkaisuksi jää se, että Suomi julistautuu Välimeren maaksi. Sellaisena meidän ei tarvitse häpeillä taloudenhoitoamme, kuten pohjoismaisessa porukassa. Vaihdos kannattaa muutenkin, koska EU:n elvytysrahoista suurin osa suunnataan Välimeren maihin, yksin Italiaan yli 200 miljardia euroa.

Jos Italiaa suurempi Suomi saa parin miljardinsa tilalle yli 200 miljardia, siitä riittää jokaiselle suomalaiselle 37 000 euroa. Sillä rahalla pystymme muuttamaan Välimeren aurinkorannoille pastapatojen äärelle joka sorkka, vauvasta vaariin, ainakin suureksi osaksi vuotta. Silloinpa ei kukaan pääse niuhottamaan siitä, ettei maamme varsinaisesti rajoitu Välimereen. Ja kerrankin ovat muut Pohjoismaat meille kateellisia.