Samassa junassa
Rautateiden remontti on koko kansan asia, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Muutama vuosi sitten ruvettiin puhumaan siitä, että Suomen rautateiden raideleveyttä pitäisi kaventaa 1 524 millimetristä 1 435 millimetriin, jotta liikenne meiltä länteen helpottuisi ja idästä meille vaikeutuisi. Ehdotin silloin tällä palstalla muutamia helpotuksia hankalaan urakkaan. Ei esimerkiksi ole pakko toteuttaa koko hommaa kerralla, vaan portaittain, pätkä sieltä ja toinen täältä sen mukaan miten rahaa riittää. Ei myöskään tarvitse siirtää molempia kiskoja 44,5 millimetriä toisiaan kohti, riittää kun itäistä kiskoa siirretään 89 milliä länteen.
Nyt vaikuttaa siltä, että nuo vinkit on otettu huomioon ja niitä ruvetaan toteuttamaan minä hetkenä hyvänsä. Rataa kavennetaan ensin pohjoisessa Ruotsin rajalta alkaen ja sieltä luultavasti edetään pikkuhiljaa, pätkä kerrallaan Vainikkalaan asti.
Koska urakka näyttää vieläkin työläältä ja kalliilta, ehkäpä muutama lisäidea on paikallaan. Tuntuu kohtuuttomalta, että koko remontti jätettäisiin Väyläviraston ja liikenneministeriön vastuulle, koska kysymys on koko kansan asiasta – kaikkihan me joskus junalla ajelemme ja tarvitsemme vaivattomia yhteyksiä länteen.
