Liian vaikea puheenaihe

Sananvapaudesta huolestuneiden on kyettävä muuhunkin kuin puhisemaan sensuurista, kirjoittaa Heikki Pursiainen.

Profiilikuva
media
Teksti
Heikki Pursiainen
Kirjoittaja on ekonomisti, joka on töissä Helsingin kaupungilla.
2 MIN

Sananvapaudesta ei osata puhua Suomessa.

Hyvä esimerkki tästä oli europarlamentaarikkojen Ville Niinistön (vihr) ja Sebastian Tynkkysen (ps) A-studiossa käymä keskustelu sosiaa­lisen median sääntelystä (15.1.). Niinistö tuntui sivuuttavan kaikki sananvapausongelmat. Tynkkynen taas ei päässyt jäsentymätöntä sensuurin hokemista pidemmälle.

En ole asiassa puolueeton. Olen laajan sananvapauden kannattaja.

Valtion ei tarvitse suojella aikuisia puheelta. Avoimessa yhteiskunnassa kenelläkään ei ole oikeutta olla turvassa pyhimpiäkään uskomuksiaan loukkaavilta ajatuksilta. Vastaus epämiellyttävään puheeseen on oma puhe, ei viranomaisvalvonta. Osa Suomen lainsäädännöstä – esimerkiksi jumalanpilkan kielto – on sananvapauden kanssa ristiriidassa.

Arkailen tunnustaa olevani tätä mieltä. Näkökanta liitetään lähinnä mölyoikeistoon. Mediatutkija puhui äskettäin iltapäivälehdessä jopa ”äärimmäisen” sananvapauden vaatimuksista. Tämä on surkeaa. Ajatteluni on liberaalia valtavirtaa, ei lainkaan äärimmäistä.

Ymmärrän eri mieltä olevia. Loukkaavan puheen sietämistaakka jakautuu epätasaisesti. Vähemmistöt joutuvat kärsimään siitä minua enemmän. En kuitenkaan ole vakuuttunut, että nykyinen jatkuva käräjöinti on hyvä tapa parantaa vähemmistöjen asemaa.

A-studiossa Niinistö puhui haitallisista sisällöistä ja demokratian vastaisesta puheesta. Hän ei huolestuttavaa kyllä tuntunut havaitsevan mitään sananvapausongelmaa siinä, että julkinen valta saa päättää, mikä puhe on haitallista.

Tynkkynen tyytyi valittamaan kohtaamastaan ”sensuurista” somessa. Ei ole sensuuria, jos yksityinen alusta jäädyttää Tynkkysen tilin sääntöjensä rikkomisen vuoksi. Sensuuria voi harjoittaa vain julkinen valta. Tynkkynen ei ylipäänsä kyennyt lähestymään sääntelyn ja sananvapauden jännitettä järjestelmällisesti.

Somet eivät ole passiivisia alustoja. Ne valikoivat, mitä ihmiset näkevät, mitä eivät. Alustat eivät siis käytä vain somettajien, vaan myös omistajiensa sananvapautta. Ne muistuttavat tässä perinteistä mediaa, jota taas säännellään monin tavoin myös sananvapauteen sitoutuneissa maissa.

Ei siis ole ilmeisen pöyristyttävää, että somealustoja säännellään jossakin määrin kuten mediaa. Siksi sananvapauden soturienkin velvollisuus on esittää asiasta jäsenneltyjä näkemyksiä.

Sama pätee yleisemmin. Sananvapaudesta huolestuneiden on kyettävä muuhunkin kuin puhisemaan sensuurista. Samaan aikaan heidän ajatuksensa on otettava vakavasti ääriajatteluksi leimaamisen sijasta.