Mönkään meni
Joskus median läpinäkyvyyttä edistävät teot voivat toimia jopa luottamusta vähentävästi.
Kahdeksan The New York Timesin kolumnistia harjoittaa lehden kesäsarjassa itsekritiikkiä.
”I was wrong” -alkuisten otsikoiden takaa paljastuu muun muassa, kuinka taloustieteilijä Paul Krugman myöntää olleensa väärässä inflaatiosta, sosiologi-toimittaja Zeynep Tufekci protestien voimasta, teknologiaa seuraava toimittaja Farhad Manjoo Facebookista ja konservatiivitoimittaja Bret Stephens Donald Trumpin äänestäjistä.
Mielipiteet eivät ole erityisen raflaavia – moni kai on ollut väärässä vaikkapa juuri Facebookista. Halusin silti hurrata lehden sarjaa lukiessani. Onhan julkinen väärien ennustusten myöntäminen hyvä tapa lisätä journalismin läpinäkyvyyttä ja yleisön luottamusta mediaan, järkeilin.
Joudun kuitenkin myöntämään, että olin itse väärässä. Mediatutkimus kyseenalaistaa yhteyden erilaisten läpinäkyvyyttä edistävien tekojen ja luottamuksen lisääntymisen välillä.
Esimerkiksi Lauri Haapanen summaa vuonna 2020 ilmestyneessä Journalism-lehden artikkelissa, että joskus läpinäkyvyyttä edistävät teot voivat toimia jopa luottamusta vähentävästi.
Osin tämä voi selittyä sillä, millaiset teot mediassa nähdään luottamusta lisäävinä. Haapanen pohtii, että toisinaan kyseessä on pikemminkin ”läpinäkyvyysrituaaleja”, joilla media pyrkii enemmän viestimään yleisölle olevansa läpinäkyvä kuin todella olemaan sitä. Siis: toimittajat ja toimitukset ovat valmiimpia avaamaan vain ideaalisia, yleisesti hyväksyttävissä olevia puolia toiminnastaan ja työstään.
Jotain rituaalimaista voisi nähdä myös The New York Timesin juttusarjassa. Väärässä olemisestakin on tehty suuri teko interaktiivisine erikoistaittoineen ja pompööseine perusteluineen, joissa mainitaan tietysti kaikukammiot ja polarisaatiot. Tekstit liikkuvat turvallisilla vesillä, eikä kukaan varsinaisesti menetä kasvojaan.
Haapanen varoittaa tekemästä liian suoria johtopäätöksiä olemassa olevasta datasta. Luottamusta johonkin on vaikea mitata, ja läpinäkyvyyden myönteiset seuraukset voivat peittyä muun alle.
Ja voisihan ajatella, että väärässä olemisen myöntäminen on tervettä toimintaa ja itseisarvo, jolle olisi enemmänkin tilaa mediassa. Ehkä tarvitaan tällainen Teko, jotta sen voisi pian tehdä rennomminkin.