Pisa-tulokset eivät korjaannu millään yksittäisellä toimella

Suomalaisnuorten oppimistulokset ovat pudonneet OECD-maiden keskiarvon tuntumaan. Maamme Pisa-tulosten nostamiseksi on ponnisteltava päättäväisesti yli hallituskausien.

Pisa-tutkimuksen tulokset ovat näyttäneet Suomen osalta laskusuuntaisilta yli vuosikymmenen. Muissa nuorten oppimistulosten arvioinneissa merkkejä pudotuksesta on ollut nähtävillä jo vuosituhannen taitteesta asti. Miksi tilanteeseen herätään näin myöhään – vai herätäänkö edes nyt?

Sanontaa mukaillen voisi sanoa, että riittävän hyvä on parhaan pahin vihollinen. Suomalaisten nuorten oppimistulokset ovat tähän asti olleet riittävän hyviä. Kaikilla mittareilla suomalaiset ovat olleet kansainvälisesti vertaillen riittävän osaavia, oppimiserot ovat olleet riittävän pieniä ja oppimisen tasa-arvo riittävän vahva.

Mutta kun luisua jatketaan riittävän pitkään, alkavat tuloksetkin kertoa erilaista viestiä. Nyt voi puhua jo romahduksesta.

Suomi oli niin osaamisen tasossa, oppimiseroissa kuin tulosten sosioekonomisessa tasa-arvoisuudessakin tuoreimmassa Pisa-mittauksessa OECD-maiden keskiarvoa, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Voidaan puhua jopa paradigman muutoksesta, joka uhkaa Suomen asemaa korkean osaamisen hyvinvointivaltiona.

Oppimistuloksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljonkin.

Tiedämme, että oppimista ja koulunkäyntiä koskevat asenteet ovat muuttuneet, lukuharrastus on vähentynyt ja tukea tarvitsevien­ oppilaiden määrä on lisääntynyt. Myös opettajat ovat kertoneet samaa viestiä jo vuosien ajan.

Tästä kaikesta seuraa, että kouluilla ja opettajilla on edessä entistä isompi työsarka. Vaikka toimintaympäristö on muuttunut, varsinaiseen opetukseen kohdennetut resurssit eivät ole lisääntyneet vastaavasti. Tämä ristiriita näkyy opettajien työkuormituksen lisääntymisenä sekä yhä laskevina oppimistuloksina.

Koska Pisa-tulosten laskulla ei ole mitään yksittäistä selittävää tekijää, ne eivät voi myöskään korjaantua millään yksittäisellä toimella. Huomion on keskityttävä koko ikäluokkaan ja koko oppimispolkuun aina varhaiskasvatuksesta lähtien.

Opetuksen laatua on vahvistettava koko maassa. Käytännössä kyse on siitä, että opettajat saavat nykyistä paremmin keskittyä työnsä ytimeen eli opettamiseen ja heillä on mahdollisuus tukea jokaisen lapsen ja nuoren oppimista.

Nykyisen hallituksen esitykset oppimisen tuen vahvistamiseksi ja oppituntien lisäämiseksi ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät yksinään riittäviä. Työsarkaa riittää useiksi hallituskausiksi. Puoluepolitikoinnin sijaan olisikin tärkeää löytää laaja kansallinen tahtotila.

Suunnanmuutos voidaan käynnistää jo kevään kehysriihessä. On sanomattakin selvää, että nyt ei ole oikea hetki leikata koulutuksesta myöskään kunnissa.

Mutta pelkät kouluihin liittyvät toimet eivät tietenkään riitä. Koulutususkolla tarkoitetaan käsitystä, jonka mukaan koulutuksesta ja sivistyksestä on hyötyä yhtä lailla yksilölle ja yhteiskunnalle. Ilman koulutususkoa ei ole myöskään motivaatiota oppia ja opiskella.

Koulutususko taas syntyy pitkälti kodeissa ja ihmisten asenteissa. Siinä jokainen meistä voi olla avuksi. 

Kirjoittaja on koulutuspolitiikan päällikkö Opetusalan ammattijärjestö OAJ:ssä.