Kehys hillitsee menojen kasvua
Julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kurominen on kovin kaukainen tavoite. Menokehys voitaisiinkin laskea niin, että velan osuus bkt:sta ei enää kasvaisi.
Hallituksen viikon mittaisesta kehysriihestä odotettiin merkittävämpiäkin päätöksiä, mutta ainakin episodi teki suomalaisen kehysbudjetointijärjestelmän aikaisempaa tunnetummaksi.
Kunkin hallituskauden alussa tehtävässä kehyspäätöksessä hallituspuolueet sitoutuvat pitämään valtion menot kehyksen puitteissa hallituskauden ajan. Kehys kattaa valtaosan valtion budjetista. Suhdanteista riippuvat erät kuten työttömyysturva ja esimerkiksi velan korot on varta vasten jätetty kehyksen ulkopuolelle.
Kehysjärjestelmän tarkoituksena on hillitä valtion menojen kasvua mutta antaa suhdanteista riippuvien menojen vaihdella suhdanteitten mukaan ja siten tasoittaa suhdannevaihtelua.
Varsinkin koalitiohallituksilla menotarpeiden yhteensovittaminen on usein vaikeaa. Kaikkien puolueiden toiveiden toteuttaminen johtaisi helposti valtion menojen voimakkaaseen kasvuun. Kehysbudjetoinnissa sovitaan menojen kokonaismäärästä ja sitten jaetaan käytettävissä olevat resurssit eri kohteisiin.
Kehysbudjetointi on kotimainen kehitelmä, joka perustuu vuodesta 2003 vallinneeseen käytäntöön, jossa hallituspuolueet sopivat hallituskauden menokehyksestä hallitusohjelmassa. Julkisen sektorin menokehitystä rajoittavat myös EU:n finanssipoliittiset säännöt, mutta vaikka näiden sääntöjen noudattamisesta on säädetty laissa, on niiden merkitys käytännössä kehyspäätöstä pienempi.
Kuvaavaa on, että kehysriihestä kertovissa uutisissa ei mainittu julkisen talouden rakenteellista alijäämää tai tavoitetta, jonka mukaan tämä suhdanteitten vaikutuksesta puhdistettu alijäämä pitäisi puristaa muutamassa vuodessa puoleen prosenttiin bkt:sta. Sen sijaan menokehyksistä väännettiin ilmeisesti loppuun saakka.
Valtiontalouden alijäämä oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna yli 13 miljardia euroa ja ylittää ennusteiden mukaan 10 miljardia myös tänä vuonna. Nopea velkaantuminen koronakriisin aikana oli väistämätöntä ja tarpeellista. Yhtä tarpeellista on velkakehityksen saaminen hallintaan kriisin jälkeen.
Valtion ei tarvitse maksaa velkaansa takaisin. Velkaantumisen lopettamistakaan ei ole kukaan kai vakavasti ehdottanut. Sen sijaan hallituksen kestävyystiekartan mukaan tavoitteena on vakauttaa velan suhde bkt:seen 2020-luvun puoliväliin mennessä.
Tästäkin tavoitteesta ollaan vielä kaukana. Hallituksen kestävyystiekartan laskelmien mukaan velkaantuminen kiihtyy, vaikka tuottavuus kasvaa, työllisyys paranee ja korot pysyvät matalina. Kestävyystiekartan laskelmien mukaan velkasuhteen vakauttaminen noin 75 prosenttiin bkt:sta vaatisi noin 2–2,5 miljardia nykyennusteita pienempää alijäämää. Suoraan menokehyksiin vietynä tämä tarkoittaisi saman suuruisia menoleikkauksia.
Valtiovarainministeriön työryhmä ehdotti vuonna 2011 kehysmenettelyn kehittämistä niin, että hallitus asettaisi julkisen talouden kestävyystavoitteen kanssa sopusoinnussa olevan tavoitteen valtiontalouden suhdanteitten vaikutuksesta korjatulle alijäämälle.
Sen jälkeen menokehys asetettaisiin tasolle, jolla alijäämätavoite saavutettaisiin ennustetun talouskehityksen valossa.
Julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kurominen on kovin kaukainen tavoite, mutta samalla periaatteella voidaan laskea alijäämätavoite ja sopiva menokehyksen taso niin, että velan osuus bkt:sta ei enää kasva.
Velkaantumisen vakauttamista ei tosin varsinaisesti edistä se, että hallitus ensin päättää pienentää valtion menokehystä vuonna 2023 ja sitten saman tien ylittää juuri pienentämänsä kehyksen, vaikka talouskasvu on ennusteiden mukaan keskimääräistä nopeampaa.
Kehysriihen jälkeen julkaistujen suunnitelmien mukaan valtion menot pienenevät vasta vuonna 2024. Tosin vuoden 2024 menoista nykyhallitus ei enää päätä. Seuraavat eduskuntavaalit pidetään 2023.
Myös työllisyyden kasvu vahvistaisi julkista taloutta. Monen hallituksen kehysriihessä esittämän uuden työllisyystempauksen vaikutus on kuitenkin vähintään epäselvä.
Valtionvarainministeriössä näiden uudistusten työllisyysvaikutuksista naapuriministeriöissä tehtyjä arvioita kutsutaankin kohteliaasti skenaarioluonteisiksi.
Kirjoittaja on julkistalouden professori Helsingin yliopistossa.