Riippumaton tutkimus, kuka maksaa?
Ollakseen vaikuttavaa taloustutkimuksen pitää olla riippumatonta – myös tutkimuksen maksajasta. Tutkimuslaitos ei saa muuttua agendavetoiseksi argumenttitehtaaksi.
Suomessa on neljä varsinaista taloudellista tutkimuslaitosta. Taloustieteellistä tutkimusta tehdään toki muuallakin, mutta esimerkiksi yliopistojen tutkimus on ajoittain aika kaukana ajankohtaisista talouspolitiikan kysymyksistä. Siksi tutkimuslaitoksilla on tärkeä rooli.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on valtion virasto, jonka menoista isoin osa katetaan valtion budjetista. Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) taustalla on joukko ammattiliittoja. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) on työnantajien ja elinkeinoelämän järjestöjen rahoittama tutkimusorganisaatio. Pellervon taloustutkimuksen (PTT) takana taas on osuustoimintaväkeä, kuten MTK ja Osuuspankki.
Tällä ei ole ollut juuri merkitystä.
Kaikki tutkimuslaitokset palkkaavat samoilta markkinoilta tohtorikoulutuksen saaneita ammattitutkijoita, jotka aina välillä siirtyvät tutkimuslaitoksesta toiseen. Kaikissa tutkimuslaitoksissa pyritään tekemään akateemisesti korkeatasoista tutkimusta tärkeistä teemoista ja julkaisemaan sitä myös kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä. Kaikki tutkimuslaitokset tarvitsevat rahoitusta ja kilpailevat siksi esimerkiksi Suomen Akatemian puhtaasti tieteellisten kriteerien perusteella jaettavasta rahasta.
Taustaorganisaatiot vaikuttavat tutkimuksen teemoihin. VATT tutkii paljon verotuksen ja sosiaaliturvan vaikutuksia. Pellervossa tutkitaan maa- ja metsätaloutta, Etlassa ja PT:ssä työmarkkinoiden ilmiöitä. Talousennusteita tekevät VATTia lukuun ottamatta kaikki tutkimuslaitokset.
Tutkimuksen tuloksiin ei tutkimuksen rahoittajalla sen sijaan ole mitään sanomista. Riippumattomuus on tieteellisen tutkimuksen ehdoton edellytys.
Tältä osin systeemi yleensä toimii. Tieteellistä arviointiprosessia ei kehno tai pahasti johonkin suuntaan kallellaan oleva tutkimus yleensä läpäise.
Isompi kysymys liittyy tutkimuslaitosten talouspoliittisiin kannanottoihin, jotka eivät aina erityisemmin liity laitoksen tutkimukseen. Näistä vastaa tutkimuslaitoksen johto, ja näistä näyttävät taustaorganisaatiot olevan erityisen kiinnostuneita.
Ei ole kovin kauan siitä, kun Etlan hallitus yllättäen vaihtoi toimitusjohtajaa. Tutkimuslaitosta pitkään menestyksellisesti johtaneen Vesa Vihriälän tilalle löytyi Nordeasta Aki Kangasharju ”Etlan uutta strategiaa toteuttamaan”.
VATTin ylijohtaja Anni Huhtala taas erosi virastaan yllättäen viime viikolla. Tutkimuslaitoksen ylijohtajan paikka on ollut avoinna keväästä lähtien, mutta Huhtalan uudelleenvalinnan piti olla läpihuutojuttu. Hakijoitten joukossa ei siksi muita varteenotettavia nimiä edes ollut.
Nyt valtiovarainministeriössä on tältäkin listalta ilmeisesti löydetty sopivampi vaihtoehto.
Tutkimuslaitosten johtajat valitsee kunkin tutkimuslaitoksen taustaorganisaatio. Ongelmana on, ettei näissä taustaorganisaatoissa juuri ole tutkimuksen osaamista eikä aina välttämättä arvostustakaan. Helposti saattaa syntyä houkutus etsiä pätevän sijaan sopiva.
Aikanaan PT:n johtajaa haettaessa rekrytointikonsultti soitti läpi puoli Helsinkiä. Minäkin sain puhelun.
Mahdollisilta kandidaateilta kysyttiin jatkokeskusteluissa kaikenlaista. Hämmentävin kysymys oli, miksi tutkijat haluavat etsiä absoluuttisia totuuksia – eikö niistä voisi valikoida taustajärjestöjen kannalta sopivia paloja.
Omalta osaltani keskustelusta tuli aika lyhyt.
Tutkimusorganisaation uskottavuuden rakentaminen on pitkä prosessi. Tarvitaan tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta ja siitä raportoimista tavalla, jota ohjaavat vain tutkimuksen tulokset, ei vaikkapa taustajärjestöjen tai tutkimuksen tilaajan tarpeet.
Uskottavuuden menettäminen sen sijaan käy äkkiä. Pahimmillaan tutkimuksen tulokset voi arvata jo rahoittajan perusteella. Ainakin Pellervon takavuosien tilaustutkimuksissa tästä alkoi jo olla merkkejä. Tulokset olivat kovin usein linjassa tilaajan tavoitteiden kanssa.
”Asiakas on aina oikeassa” -periaate ei tutkimustyöhön sovi. Eikä sen pitäisi olla asiakkaankaan etu. Etujärjestönkin etu on käyttää tutkimuslaitosta faktojen selvittämiseen eikä agendaansa tukevien argumenttien tuottamiseen.
Kirjoittaja on julkistalouden professori Helsingin yliopistossa.