Aavan meren tuolla puolen

Pääkirjoitus: Yhdysvallat on kuin suuri sisällöntuotantokone, joka jauhaa keskeytyksettä puheenaiheita. Kaikki muut maanosat jäävät varjoon.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Moni meistä suomalaisista seuraa aktiivisesti Yhdysvaltojen politiikkaa varsinkin näin vaalivuoden aikana.

Vuosi vuodelta on helpompi pysyä ajan tasalla. Kiitos peruskoulun ja television suuri osa suomalaisista ymmärtää englantia paremmin kuin minkään naapurimaamme kieltä.

Halukkaille on tarjolla verkon täydeltä uutisia, analyyseja ja valmiita mielipiteitä perusteluineen.

Sukupolvi sitten suomalaisilla oli ehkä kanta kulloiseenkin presidenttiin, mutta nykyään jo lyhyellä perehtymisellä voi olla jotain mieltä korkeimman oikeuden tuomarinimityksistä, liittovaltion budjettikiistoista tai senaatin kokoonpanon kannalta ratkaisevien osavaltioiden vaalinäkymistä.