Kuka puolustaisi laatua?

Profiilikuva
journalismi
Teksti
Tuomo Lappalainen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Journalismi on kriisissä. Henkilöjulkisuus lisääntyy. Tulospaineet vaarantavat laadun.

Ajatukset eivät ole uusia. Samoja asioita on jauhettu erilaisilla mediakriittisillä foorumeilla kyllästymiseen asti. Kukapa ei olisi kuullut valitusvirsiä, että internet, reaaliaikaisuuden vaatimus ja kiristynyt kilpailu lukijoiden ajasta tekevät painetusta sanasta silkkaa pinnallista soopaa.

Tällä kertaa kritiikki tulee kuitenkin tavallista arvovaltaisemmalta taholta. KHO:n presidentti Pekka Hallberg on omistanut uudessa kirjassaan kokonaisen luvun journalismin ongelmille.

Suomalainen media on useimmiten kohdellut Hallbergia itseään kohteliaan myötäsukaisesti. Hänellä ei pitäisi olla hampaankolossa mitään henkilökohtaista tiedotusvälineitä vastaan.

Hallbergilta löytyy kuitenkin ymmärrystä julkisuuden ryöpyttämille päättäjille. Heidän yksi perusväitteensä kuuluu tunnetusti, että toimittajilta menevät faktat ja mielipiteet iloisesti sekaisin. ”Ehkä halu vaikuttaa kehitykseen tunkee välillä liikaakin etualalle”, Hallberg myötäilee Oikeuden ja vallan solmuja -teoksensa päätösluvussa.

Mutta se on vain sivujuonne. Oikeasti media päästää vallankäyttäjät liian vähällä.

”Yhteiskunnan rakenteita, ympäristöä, talouselämän perusteita ja suurten asioiden taustaa koskevat ratkaisut ja niiden selvittely eivät kohujuttujen rinnalla kiinnosta”, Hallberg valittaa.

Hän ei hyväksy selitystä, että monimutkaisia aiheita kartetaan, koska lukijat eivät jaksa uppoutua niihin. Päinvastoin hän sanoo olevansa varma, että laatujournalismilla olisi näinä aikoina taas kysyntää. Viihteen ja mielikuvien vastapainona kaivataan todellista tietoa siitä, missä nyt mennään.

Hallbergin kirjasta löytyy myös yksi mielenkiintoinen historiallinen takauma. 1700-luvulla(kaan) vallankäytön sisältöä ei juuri kritisoitu. Silloin korjausliike lähti järjestelmän sisältä, kun Anders Chydenius sai valtiopäivillä läpi uraauurtavan painovapausasetuksen.

Nykyisille päättäjille vähäinenkin kritiikki näyttää olevan liikaa. Hyvä esimerkki on hallitusohjelmaan ujutettu lehdistön arvonlisävero. Laajalle levinneen käsityksen mukaan sillä kostetaan nyt medialle taannoiset ikävät vaalirahajutut.

Chydenius jäi historiaan suurmiehenä. Millaisina mahtavat jäädä kesäkuussa aloittaneen sekasikiöhallituksen ministerit?