Mäenpää: Eurooppa apuun finanssikriisissä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Finanssikriisin keskellä pitää jo miettiä kriisin jälkeistä maailmaa. Huonointa olisi kriisin jälkeen todeta, että rahoitus- ja sijoitusmarkkinat jatkavat entistä menoa. Yhtä huono on ajatus palata sääntelytalouteen, sillä sen käyttöönotto rajoittaisi kilpailua. Tämä sillä varauksella, että ympäristökatastrofi ei edellytä kovia otteita.

Paras malli on uudistaa rahoitus- ja sijoitusjärjestelmä ja luoda järjelliset valvontamekanismit ja pelisäännöt.

Kriisiin liittyvän eurooppalaisen politiikan taustalla kummittelevat vanhat taloudenpitoon liittyvät erimielisyydet. Saksa on aina vaikeissa taloustilanteissa edustanut ajatusta, jonka mukaan talous- ja rahaliiton kriteereistä pitää huolehtia. Muut eivät ole niin tarkkoja. Kriisissä tarvitaan kuitenkin federalistista otetta, jos halutaan vaikuttavuutta.

Komission elvytyspaketti on eurooppalaista toimintaa, joka ansaitsee täyden tuen. Eri asia on, miten elvytys onnistuu. Unionissa on yksi plus kaksitoista rahapolitiikkaa ja 27 finanssipolitiikkaa. Näiden integroiminen ei ole helppoa. Lisäksi rahapolitiikka on verrattain itsenäisen Euroopan Keskuspankin käsissä ja finanssipolitiikat kansallisvaltioiden käsissä. EU:n komissiolle ei jää paljon tilaa.

Maailman keskuspankkien kyky laskea korkoja yhtäaikaisesti on erinomainen esimerkki siitä, mitä tarvitaan. Tarvittaessa Ecofin yhteistyössä euroalueen ulkopuolisten maiden kanssa kykenee integroituun politiikkaan.
EU:n toimet eivät kriisissä jää yhteen pakettiin. On todennäköistä, että jatkoa seuraa. Finanssikriisin jälkeen EU:n tulevaisuutta sekä talous- ja rahapolitiikan suhdetta on tarkasteltava huolella.

Elvytyksen tärkeimmät ohjenuorat ovat ostovoiman turvaaminen ja työttömyyden kasvun ehkäiseminen. On ymmärrettävää, että valtiovarainministeriöt haluavat elvytystoimenpiteiltä varovaisuutta etenkin, jos pelivara on vähissä.

Suomessakin halutaan, että elvytystoimet ovat nopeasti toimeenpantavissa ja vaikutukset nopeita. Elvytyksen on kohdennuttava työllistäviin hankkeisiin ja oltava osin tilapäistä. Rahaa ei kriisin jälkeen tule hanasta automaattisesti.

EU tarvitsee vanhojen vahvojen alojen rinnalle uusia kasvualoja. Elvytyksen tulee tähdätä tuotannon modernisointiin ja kilpailukyvyn kasvattamiseen.

Tarvitaan yhteistä teollisuuspolitiikkaa, joka tukee nykyisen teollisuuden modernisointia. Tarvitaan yhteistä panostusta tutkimus- ja tuotekehitykseen, joka tukee teollisuuden uudistumista. Tarvitaan yhteistä innovaatioympäristöä, joka tuottaa EU:n teollisuudelle uusia kasvualoja. Palvelualoihin tulee panostaa palvelumarkkinoiden avauduttua ja kilpailun lisäämiseen palvelualoilla on kiinnitettävä huomiota. Kriisi antaa Euroopalle mahdollisuuden uudistua.

EU voi kiivetä uudelleen maailmantalouden veturiksi satsaamalla vahvasti ilmastonmuutokseen ja muutoinkin kestävään kehitykseen. Ekologiabuumi on Yhdysvalloissa kasvussa ja siksikin ekomarkkinoiden merkitys maailmantaloudelle pitää lukea oikein.

On mahdotonta kehittää EU:ta integroidusti huomioimatta koulutuksen ja osaamisen haasteita koko EU:n menestykselle. Teolliset hankkeet jäävät puolitiehen, jos eurooppalaista koulutusta ja työelämän osaamista ei nähdä olennaisena kilpailutekijänä. EU tarvitsee yhteistä koulutuspolitiikkaa, joka luo tietä teollisuuden ja palvelualojen uudistumiselle.

Koulutus ja osaaminen johtavat työelämän haasteisiin laajemminkin. Tuotannon modernisointi ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla, jos sitä ei osaltaan ohjata työelämän hankkeilla. Tässä kolmikantaisella yhteistyöllä poliittisen päättäjän ja työmarkkinaosapuolten välillä EU:ssa on paljon kehitettävää. Rohkenen kyseenalaistaa EU:n tulevan kilpailukyvyn kehityksen, ellei työelämää ja koulutusta osata viedä oikein unionin agendalle.

Kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n hallituksen jäsen.

Teksti
Mikko Mäenpää
(SK 2/2009, ilm. 9.1.2009)