Aika parantaa Teho-osastonkin

Jäin keväällä koukkuun HBO:n The Pitt -sairaalasarjaan. Katselin sen molemmat tuotantokaudet lopulta kahdesti ja suosittelin sarjaa lukemattomille ihmisille.

The Pittiä on verrattu 1990-luvun menestyssarjaan, Teho-osastoon. Sarjoilla on yhteisiä tekijöitä, kuten molemmissa keskeistä roolia näyttelevä Noah Wyle sekä tuottaja John Wells. Tehiksessä Wyle esittää John Carteria, joka aloittaa päivystyspolilla kandina. The Pitt’issä hän on vastaava lääkäri Michael Robinavitch.

The Pittiä on syytetty jopa Teho-osaston kopioinnista. Sarjat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Teho-osastossa päivystyspolin henkilökunnan rakkauselämä saa suuren roolin ja yhteen tuotantokauteen voi mahtua hyvinkin koko vuodenkierto.

The Pitt kulkee toisin. Yksi 15 jakson mittainen tuotantokausi kuvaa vain yhtä työvuoroa. Tunti sarjaa on tunti kiirettä polilla. Potilastapaukset ovat keskipisteessä, ja henkilökunnan muuhun elämään viitataan, jos ehditään.

Kun kesälomani alkoi ja Teho-osaston kaikki kaudet ilmaantuivat Netflixiin, palasin sarjan pariin vuosikymmenten jälkeen. Ehdittyäni ensimmäisen kauden 9. jaksoon vuodelta 1994, päähäni pälkähti, että The Pitt ei ole Teho-osaston kopio vaan pikemminkin kommentaari.

Kyseisessä jaksossa traumapolille tulee hoidettavaksi kolarin ajanut transnainen. Hoitohenkilökunta suhtautuu naiseen naureskellen: hänestä käytetään muun muassa ilmausta ”she-male”. Kun John Carter ompelee naisen haavoja, tämä purkaa hänelle ahdistustaan, mutta Carter ei kykene tulemaan mitenkään vastaan, ei puhumaan aiheesta eikä etsimään naiselle tukea.

Nainen tekee jakson lopussa itsemurhan pudottautumalla sairaalan katolta.

Tekijöillä on ehkä ollut tarkoituksena kuvata transsukupuolisten kohtaamia vaikeuksia, mutta samaan aikaan he tulevat tarjonneeksi transsukupuolisuudesta julman kuvan. Henkilö esitetään pelkkänä kivun ja ”poikkeavuuden” ilmentymänä. Hänellä ei ole mitään muita ominaisuuksia kuin transtaustasta kumpuava trauma, josta poispääsyksi on tarjolla vain kuolema.

Myös The Pitt’in ensimmäisellä kaudella (2025) päivystyspolille tulee transnainen. Sisään hänet pyydetään väärällä etunimellä, joten nainen joutuu korjaamaan Thomasin Tashaksi. Hän tulee hoidattamaan syvää viiltoa ranteessaan, ja katsoja alkaa väistämättä miettiä, onko tämäkin transnainen itsetuhoinen.

Väitän, että Tashan ranteen viilto on tekijöiden silmänisku Teho-osaston suuntaan.

Haava oli syntynyt tapaturmaisesti. Lääkäri ja kandi juttelevat Tashan kanssa hänen harvinaisesta työstään. Tasha on itsevarma ja tasapainoinen, hänessä ei ole hitustakaan tuskaa tai itsetuhoisuutta. Lääkärit suhtautuvat häneen niin kuin muihinkin. Hänen taustansa ei ole keskeistä eikä siitä kumpua häntä määrittävää ”traumaa”. Tashaa esittää tietenkin transnainen – Tehiksessä rooli oli annettu miehelle.

Se, miten maailma on mennyt eteenpäin suhteessa transsukupuolisuuteen, on parhaimmillaan kaunista. Muutos ei ole tapahtunut itsestään. Se on vaatinut jatkuvaa kriittistä puhetta, vaikuttamistyötä, huomion kiinnittämistä sanavalintoihin ja muuta ”wokettamista”, jota nykyhetkessä niin paljon arvostellaan.

Se on kuitenkin ollut välttämätöntä, ja sitä se on edelleen, vaikka Tasha saakin jo olla aivan kokonainen ihminen.