Lukijoilta: Digitaalisuus ei ole muusta elämästä irrallinen saareke
Digipuhe ei katso tulevaan vaan menneisyyteen, jossa digitalisaatio vasta teki tuloaan, kirjoittaa opettajankouluttaja Jussi Mäkelä.
Digipuhe katsoo menneisyyteen
”Opettajat koulun penkille” –haastattelussa (SK 38/2023) huomioni kiinnitti erityisesti toteamus, että kriittistä digitaalista lukutaitoa tulee edistää ja on huolehdittava, että kaikki lapset ja nuoret saavat riittävän digitaalisen sivistyksen.
En ymmärrä ollenkaan, mitä lisäarvoa sana ”digitaalinen” tuo näissä yhteyksissä. Kaikkea kriittistä lukutaitoa on edistettävä ja kaikenlainen riittävä sivistys on turvattava. Nämä ovat koulutuksen ja kasvatuksen perustehtäviä.
Ei kaikki kriittistä lukutaitoa vaativa teksti ole digitaalista. Esimerkiksi tekoäly pitää ymmärtää työkaluna, jonka vaikutukset ulottuvat hyvin kauas digitaalisia ympäristöjä laajemmalle. Riittävä sivistys käsittää tämänkin. Digitaalisuuden mainitseminen erikseen tekee digitaalisuudesta merkillisen muusta elämästä ja yhteiskunnasta irrallisen saarekkeen, mikä jättää katseen ulkopuolelle muun sivistyksen ja yleisen kriittisen lukutaidon merkityksen.
Digidiskurssi ylläpitää erottelua digitaalisen ja kaiken muun välillä luoden ajatteluun keinotekoisia kuiluja ”oikean” todellisuuden ja digitodellisuuden välille. Vaarana on, että tämä erottelu kapea-alaistaa kriittisen tarkastelun näkökenttää ja unohdamme katsoa esimerkiksi koulutuksen ja kasvatuksen tavoitteita kokonaisuuden näkökulmasta.
Digitaalisten laitteiden ja niiden sisältöjen tarkasteleminen erillään lasten ja nuorten muusta maailmasta pahimmillaan sulkee silmät siltä vielä tuntemattomia seurauksia kantavalta todellisuudelta, jossa lapset ja nuoret tänään elävät. Digipuhe ei katso tulevaan vaan menneisyyteen, jossa digitalisaatio vasta teki tuloaan.
Jussi Mäkelä
Opettajankouluttaja, väitöskirjatutkija