Lukeminen, aikakauslehdet ja iPad: Mihin se nuoruus katosi?

Profiilikuva
iPad
Teksti
Laura Koljonen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

YouTubessa pyörii video, jossa yksivuotias lapsi leikkii iPadilla. Lapsi hipaisee sivulta toiselle ja kääntelee vehjettä tottunein sormin. Sen jälkeen lapselle annetaan aikakauslehti. Lapsi yrittää painella lehden sivuja ja hipaista niille uusia kuvia, turhaan.

Kun lehti ei toimi kuten tabletti, lapsi testaa painamalla sormellaan omaan käteensä aivan kuin varmistuakseen, ettei sormessa ole mitään vikaa. Eikä olekaan. Lehdessä sen sijaan on: se ei ole iPad. Videon kuvaajan ranskalaisen teleoperaattorin Orange-Valleen toimitusjohtajan Jean-Louis Costanzan viesti: lapselleni aikakauslehti on rikkinäinen iPad.

Samalla viikolla (14. lokakuuta) Karjalainen uutisoi, että joensuulaiset lukiolaiset saavat käyttöönsä iPadit kahden euron kuukausihintaan. Lukion loputtua oppilaat voivat lunastaa laitteen itselleen. Koko lukioajan iPad-maksu nousee 50 euroon. Koulun johto oli esimerkillisesti päättänyt investoida Opetushallitukselta saamansa rahan tietotekniseen välineistöön.

Ensimmäinen ajatus uutiset luettuani: minullakaan ei ole iPadia. Toinen ajatus: eipä ollut iPadeja minun nuoruudessani… Kolmas ajatus: mihin se nuoruus katosi?

Nuoruus oli se aika, jolloin kieltäydyttiin ottamasta yleistyksiä vastaan. Itse järkeilin sen jotenkin niin, että muutenhan niistä pitäisi myös loukkaantua.

Esimerkiksi: Naiset sitä, blondit tätä, 1980-luvulla syntyneet aina, esikoiset yleensä, jalkapalloa harrastavat tytöt etenkin ynnä muuta. Noudatin omaa zeniläistä elämänfilosofiaani: Jos joku imarteli jollakin hyvin henkilökohtaisella solvauksella, lupasin kuunnella.

Ajatus toimi aina siihen asti, kunnes virallinen eli tilastollinen nuoruuteni loppui. Pankista tuli ihan kirje, jossa asiasta huomautettiin ja mainostettiin samalla sairausvakuutusta. Unohdin siis nuorison ja aloin verrata itseäni ikäluokkaani, varhaiskeski-ikäisiin. Ei olisi kannattanut. Aloin havaita ikäisilläni elintasosairauksia, perhettä, varallisuutta ja konservatiivisia ajatuksia ydinperheestä.

IPadilla leikkivä yksivuotias on oiva esimerkki siitä, miten tyly aika on sille, joka seuraa sitä vain omasta perspektiivistään.