Muammar Gaddafin teltassa: "Lopettakaa hempeily ihmisoikeuksilla"

Erkki Tuomioja
Teksti
SK:n toimitus

”Tässä sitä ollaan menossa Gaddafin palatsiin ja minulta jäi kiireessä aamutossut jalkaan”, mietti Suomen Kuvalehden toimittaja Leena Sharma vieraillessaan Libyassa ulkoministeri Erkki Tuomiojan seurueen mukana vuonna 2006.

Muammar Gaddafi
Muammar Gaddafi on surullisen kuuluisa pitkistä monologeistaan – ja muutamasta muustakin asiasta. Kuvat Markus Pentikäinen.

Alkuperäinen juttu julkaistu kokonaisuudessaan SK:ssa 49/2006 (ilm. 8.12.2006).

Vallankumouksen johtaja, eversti Muammar Gaddafi nousee autosta ja asettelee ruskean viittansa laskoksia. Hän kävelee sisälle valtavaan telttaan, jonka kattoon on ripustettu kristallikruunuja. Lattia on peitetty paksulla vaaleanoranssilla matolla. Hän asettuu paikalleen suuren vihreän pöydän taakse, kuin valtaistuimelle ikään.

Afrikan ja EU-maiden ministereiden istumapaikat kiertävät teltan reunoja. Heti Gaddafista oikealla, Libyan edustajan vieressä, istuu kaksi tuttua hahmoa: Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hänen takanaan sisäministeri Kari Rajamäki.

Toimittajat ja kuvaajat seisovat teltan keskellä orpona joukkona.

Libya isännöi Tripolissa järjestettävää ulko- ja sisäministerien konferenssia, joka käsittelee Afrikan ja EU:n muuttoliikettä. Gaddafi on kutsunut kokousdelegaatit paikalle, koska haluaa kertoa totuuden siirtolaisvirroista.

Hän aloittaa kaukaa, orjuuden ajoista, ja päätyy kolonialismin ja siirtomaiden riiston kautta nykypäivään.

”Uimme hyökyaaltoa vastaan!”, hän varoittaa ja huitaisee paperiarkilla kärpästä.

”Koraani antaa kaikille oikeuden liikkua vapaasti”, hän julistaa ja taputtelee sormenpäitään toisiaan vasten.

”Lähettäkää ananakset takaisin Afrikkaan! Te eurooppalaiset teette niistä shampoota, mutta afrikkalaiset tarvitsevat ruokaa”, hän vaatii ja hänen äänensä kohoaa.

Välillä hän lukee katkelmia Vihreästä kirjasta, johon hän on koonnut aatteidensa pääkohdat. Puolivälissä puhetta pari delegaattia on jo nukahtanut. Tuomioja näyttää piirtelevän tai kirjoittavan jotain lehtiöönsä. Tulkki supattaa käännöstä Rajamäen korvaan.

Lopuksi Gaddafi haukkuu EU:n sisärajat avanneen Schengen-sopimuksen.

”Palauttakaa viisumit ja rajavalvonta! Lopettakaa hempeily ihmisoikeuksilla! Pakolaiset ovat entisiä rikollisia!”

Puhe päättyy kuin seinään. Gaddafi nousee tuolistaan ja poistuu taakseen katsomatta.

Gaddafin teltta
Gaddafin teltassa, joka on yhtä mahtipontinen kuin hänen sanansa ja tekonsakin.

Saman päivän iltana

Yhtäkkiä tulee hälytys. Koko päivän saapumistaan odotuttanut Gaddafi on matkalla kokoukseen! Salamana sinne.

Paikan päällä käy ilmi, ettei Gaddafi suinkaan matkusta tapaamaan maan matoja, vaan heidät kuljetetaan hänen luokseen.

”Tässä sitä ollaan menossa Gaddafin palatsiin ja minulta jäi kiireessä aamutossut jalkaan!”, mietin kun bussi huristelee Tripolin katuja pitkin.

Gaddafin tiluksilla, lukemattomien turvamuurien sisäpuolella, riittäisi monenlaista ihmeteltävää. Tuolla näyttää olevan kameleita täynnä oleva aitaus. Ja tuolla jolkottaa tunnistamattomia eksoottisia eläimiä. Media ja delegaatit raahataan kuitenkin puoliksi sortuneeseen rakennukseen, jossa seisomme soran ja laastin keskellä hämmentyneinä.

Ulkopuolelle pystytetty seinätaulu kertoo, että kyse on rakennuksesta, jota Yhdysvallat pommitti vuonna 1986, kun se yritti surmata Gaddafin. Hänen 15-kuisen adoptiotyttärensä Hannan kerrotaan kuolleen iskussa. Seinätaulu julistaa amerikkalaisten veristä rikosta ja Libyan kansan taittumatonta selkärankaa. Delegaatit näyttävät kiusaantuneilta.

Propagandahetken jälkeen on aika siirtyä telttaan ja odottaa suurta johtajaa.

Sieltä hän jo saapuukin viittaansa laskostaen.