Mitä pomot puhuvat nuorista?

Nyt me olemme kuin ne buumerit, jotka väittivät hiihtäneensä 1950-luvulla kouluun. Näin totesi keski-ikäinen kollega, kun juttelimme eri sukupolvien suhtautumisesta työhön. Aiheesta puhutaan usein, kun tapaan median, valtionhallinnon tai yritysten johdossa työskenteleviä tuttuja, joilla on pari-kolmikymppisiä alaisia. Aihe on taas ajankohtainen, kun kesätyöntekijät aloittavat.

Pomojen puhe kuuluu näin: Z-sukupolven nuoret ovat todella lahjakkaita. He ovat diginatiiveja ja tekoälynatiiveja. Heillä on muutakin elämää kuin työ, mikä on tervettä.

Mutta – ja tässä kohtaa pomot madaltavat ääntään: He haluavat vastuuta, mutta eivät ole valmiita venymään. He vaativat jo työhaastattelussa, että työnantajan on otettava huomioon heidän harrastusaikataulunsa. He varmistelevat etukäteen, etteivät joudu heinäkuussa ylitöihin, koska silloin on festarit. Tätä kaikkea he perustelevat palautumisella, koska jo parikymppiset kärsivät burnoutista.

Missä vaiheessa nuoret alkoivat kysyä, mitä työelämä voi tarjota heille, ei toisinpäin?

Mutta tästä ei voi puhua ääneen, tuskaili yksi esimies. Muuten on se toksinen pomo, joka vähättelee nuorten jaksamisongelmia.

Eri tutkimuksissa nuorten uupumuksen syiksi on tunnistettu esimerkiksi suorituskulttuuri, korona-ajan eristys, mielenterveyspalvelujen riittämättömyys ja synkkä maailmantilanne. Itselleni on kehittynyt yliopiston ja median johtotehtävissä pari muutakin havaintoa.

Ensinnäkin sometus 24/7 pitää mielen jatkuvassa hälytystilassa. Toiseksi globaali fomo eli vertailu samanikäisiin asettaa riman tavoittamattomiin. Omalle sukupolvelleni viiteryhmä olivat opiskelukaverit; nyt omaa arkea vertaillaan kalifornialaisiin influenssereihin. Kolmanneksi Suomeen rantautuvat kansainväliset puheenaiheet. Maailmalla on viime vuosina puhuttu neljän päivän työviikosta ja quiet quittingista eli töiden tietoisesta rajaamisesta. Palautuminen on megatrendi. Tämä on saanut osan nuorista ajattelemaan, että työelämän pitäisi muuttua kevyemmäksi. Venyminen on väärin, ellei jopa vastuutonta itseä kohtaan.

Nuoret eivät aina ota huomioon, että Pohjoismaissa on armollisempi työkulttuuri ja paremmat edut kuin Yhdysvalloissa tai Aasiassa. Tämä johtaa suhteellisuudentajuttomuuteen.

Neljänneksi nuorilla on kireämpi tahti. Opiskelija­etuuksia on kiristetty, jotta valmistuminen nopeutuisi. Media-alalla työpaikat ovat vähentyneet digitalisaation ja pian myös tekoälyn seurauksena, mikä lisää kilpailua.

Pomokollega totesi, että 20–30 vuotta sitten ponnistelu töissä johti siihen, että sai palkkion: oma tilanne parani ahkeruuden ja ajan myötä. Nyt osa nuorista suhtautuu työelämään kuin edessä olisi väistämättä huonompaa, joten miksi ponnistella?

Itseäni häiritsevät työelämän kaksoisstandardit. Oikeasti pomot haluaisivat sanoa nuorille työntekijöille, että hoida ensin hommasi hyvin ja pyydä lisää etuja sen jälkeen. Jos vastaanottajaa pidetään liian hauraana, on kuitenkin helpompi hymyillä ja kiittää kesästä. Eihän nuori silloin tiedä, millä perusteella häntä arvioidaan.

Todellisuudessa kaikki pomot ovat yhtä mieltä: työntekijän asenne on alussa tärkeämpi kuin hänen kykynsä. Jos ilmoittaudut heinäkuussa ylitöihin, sinut muistetaan. Se ei ole toksista; se osoittaa motivaatiota ja vastuunkantoa. Ja ylitöistä kuuluu maksaa korvaus, mikä auttaa myös vapaa-ajalla.