Työmarkkinoiden epävarmat ajat
Laki tarjoaa työnantajille kannusteen olla liittymättä työnantajaliittoon paikallisen sopimisen etujen saamiseksi, kirjoittaa vanhempi yliopistonlehtori Markku Sippola.
Alkaneen tes-kierroksen ja vientimallin varjoon on jäänyt laki paikallisen sopimisen uudistamisesta. Tämä 1. tammikuuta voimaan astunut laki tulee mullistamaan työmarkkinamme.
Laki nojautuu olettamukseen siitä, että työehtosopimusten yleissitovuus säilyy ennallaan. Yksityisellä sektorilla normaalisitovien sopimusten piirissä oli vuonna 2021 65 prosenttia työntekijöistä ja yleissitovuuden perusteella 20 prosenttia. Lain huomio on nimenomaan ”yleissitovan kentän” työntekijöiden tasapuolisessa edustuksessa normaalisitovaan kenttään nähden.
Suomessa työehtosopimusten yleissitovuus perustuu työnantajien järjestäytymiseen. Jos puolet alan työntekijöistä on järjestäytyneen työnantajan palveluksessa, tes julistetaan yleissitovaksi. Tällä hetkellä usea yksityisen sektorin ala on siinä rajoilla, voidaanko niiden valtakunnallinen sopimus julistaa yleissitovaksi.
Uhkana on, että työnantajat päättävät joukolla olla järjestäytymättä työnantajaliittoon, jolloin lain valmistelussa vakioksi oletettu ”yleissitova kenttä” muuttuu. Laki tarjoaa nimittäin työnantajille kannusteen olla liittymättä työnantajaliittoon paikallisen sopimisen etujen saamiseksi.
Tähän saakka on ollut mahdollisuus sopia paikallisesti työehdoista ammattiliittoon kuuluvan luottamusmiehen kanssa.
Nyt sama mahdollisuus tulee kysymykseen ammattiliittoon kuulumattoman luottamusvaltuutetun kanssa. Työnantajaliiton tarjoamaa tukea ja koordinaatiota ei tässä tarvita. Paradoksaalisesti paikallisen sopimisen mandaatin antaminen luottamusvaltuutetulle supistaa yleissitovaa kenttää, jonka sopimismahdollisuuksia lakiesitys haluaa parantaa.
Alan toisensa jälkeen liukuminen ulos yleissitovuudesta tarkoittaa, että näillä aloilla ei enää ole yhtenäisiä palkka- ja työehtostandardeja.
Suurimmassa vaarassa on joukko palvelu-, hoiva- ja muiden duunarialojen sekä uusien alojen työntekijöitä. Näillä aloilla ryhdytään enenevästi siis neuvottelemaan yksilöllisesti työnantajan ja työntekijän kesken.
Lain esikuva on Baltiassa. Missään muussa Pohjoismaassa paikallista sopimisen mandaattia ei ole annettu ammattiliiton ulkopuoliselle edustajalle.
Virossa sen sijaan on 2000-luvun alusta mahdollistettu lainsäädännöllä samanlainen työntekijöiden rinnakkaisedustus sopimisessa, kuin nyt Suomessa.
Virossa henkilöstöedustajia tiedetään valitun muodolliseksi, ei aidoksi sopijakumppaniksi. Myös Suomessa on riski muodon vuoksi luottamusvaltuutetun valintaan.
Akava Worksin kyselyssä (23.2.2021) järjestäytymättömiltä, yleissitovaa työehtosopimusta soveltavilta työnantajilta kysyttiin, kenen kanssa he haluavat sopia ensisijaisesti työehdoista. Yksikään vastanneista ei halunnut sopia luottamusvaltuutetun kanssa ja vain neljä prosenttia halusi sopia ammattiliiton luottamusmiehen kanssa.
Virossa työehtosopimusten kattavuus laski vuodesta 2000 vuoteen 2019 mennessä 32 prosentista kuuteen. Suomen työmarkkinoilla koittavat epävarmat ajat, jolloin työehtosopimisen kattavuus todennäköisesti heikkenee yleissitovuuden rapautuessa. Jos tes-kattavuus laskee alle 80 prosentin, EU-direktiivin mukaan tulee harkita vähimmäispalkkalainsäädäntöä.
Samalla vaarantuu myös hallituksen toisen hankkeen, vientivetoisen palkkamallin, tulevaisuus. Alojen välistä palkkakoordinaatiota on vaikea toteuttaa tulevaisuudessa, jossa palkoista ja työehdoista sovitaan täysin hajautetusti.
Vai onko tämä sittenkin hallituksen lopullinen tavoite?
Kirjoittaja Markku Sippola on vanhempi yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.