Kokoomukselle on voittajana luvassa hikeä ja kyyneleitä

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aivan aluksi on hyvä muistuttaa, mitä tämänkertaisissa eduskuntavaaleissa ei tapahtunut.

Vajaa vuosi sitten moni pelkäsi, millainen vaikuttaminen Suomeen kohdistuisi itärajan takaa, jos Nato-jäsenyysprosessi olisi vielä kesken vaalien lähestyessä.

Jäsenyyden lopullinen sinetti saadaan vasta lähipäivinä, mutta havaitsiko joku ulkopuolista vaalivaikuttamista? Paljon enemmän äänestäjät seurasivat puolueiden ilmoituksia siitä, kenen kanssa hallituksen muodostaminen ei sujuisi.

Edes vaali-illan tulosseurantaa ei kukaan ulkopuolinen onnistunut häiritsemään.

Ja vaikka vaalitulos oli täpärä, kuten odotettiin, häviäjät eivät ryhtyneet esittämään epäilyjä tuloslaskennan rehellisyydestä. Ulkomailta on kopioitu kaikenlaista sisältöä suomalaiseen politiikkaan, mutta vaalijärjestelmän uskottavuutta ei kyseenalaistettu yhdessäkään eduskuntaan valitussa puolueessa.

Mistä sitten löytyy vaalien voittaja? Urheilukisoissa on helppo sanoa osallistujien paremmuusjärjestys. Paras on se, joka tulee ensimmäisenä maaliin, hyppää korkeimmalla olevan riman yli tai heittää pisimmälle.

Suomessa vaalivoittajan määritelmä on tähän asti ollut paljon väljempi. Jostain puolueesta tulee toki isoin, mutta myös kannatustaan parantaneet osallistujat voivat sanoa voittaneensa. Luovalla tulkinnalla voi myös voittaa odotukset, vaikka tulos ei olisikaan aivan huippuluokkaa. Näin on pohjustettu asemia hallitusneuvotteluihin.

Tällä kertaa äänestäjille opetettiin vaalien alla rautalangasta vääntäen, mikä on puolueiden jo 2000-luvun alussa sopima marssijärjestys hallituksen muodostamisessa. Ensimmäisenä urakkaa pääsee yrittämään puolueista suurin.

Tämä kisa suurimman puolueen – tai tarkkaan ottaen suurimman eduskuntaryhmän – asemasta näkyy myös vaalituloksessa. Parhaiten asetelman hyödynsi Sdp, joka todennäköisesti keräsi ääniä muissa tilanteissa vihreitä ja vasemmistoliittoa äänestäneiltä. Se ei kuitenkaan riittänyt kärkisijan uudistamiseen.

Tällä kertaa kokoomusta voi kuitenkin kutsua monella tavalla vaalien voittajaksi. Se saavutti suurimman puolueen aseman ja myös paransi aiempaa vaalitulostaan. Kyselyjen tulokset hiipuivat vaalien lähestyessä, mutta ykkössija tuli silti.

Puheenjohtaja Petteri Orpon oli helppo hymyillä tulosillan edetessä, mutta pian edessä on arki. Monesti aiemmin suurin puolue on voinut kilpailuttaa mahdollisia hallituskumppaneita.

Jos perussuomalaiset tai Sdp olisi noussut suurimmaksi puolueeksi, kummallakin olisi ollut käytännössä vain yksi vaihtoehto onnistua hallituksen kokoamisessa. Kokoomuksella on edelleen periaatteessa kaksi vaihtoehtoa, tai niin puolue ainakin haluaa antaa ymmärtää.

Vaikka kaikki kolme suurinta puoluetta kasvattivat eduskuntaryhmäänsä, edelleenkään mitkään kaksi niistä eivät yhdessä edusta eduskunnan enemmistöä. Siksi tulevan hallituksen muodostamisessa ratkaisevaksi voi nousta keskikokoisten ja pienten puolueiden suhtautuminen.

Matemaattisesti helpointa olisi rakentaa kokoomuksen johtamaa enemmistöhallitusta houkuttelemalla keskustaa tai vihreitä mukaan. Molemmat puolueet saivat kuitenkin siipeensä, joten kovin helpolla tai halvalla ne eivät lähde vähemmistöosakkaiksi. Rkp on viime vuosikymmeninä ollut mukana lähes kaikissa hallituksissa, mutta tällä kertaa sitä voi olla ylivoimaista houkutella porvarihallituksen tueksi.

Sdp ei saavuttanut toivomaansa ykkössijaa, mutta hyvin pian perinteinen valtionhoitajapuolue nuolee haavansa ja arvioi, millä tavoin se parhaiten pystyisi edistämään tavoitteitaan. Kivutta puolue ei lähde hallitukseen, mutta tuskin ehdoin tahdoin oppositioonkaan.

Siinä vaiheessa myös vaalien voittajan tunnelmat ovat laimenneet. Kun hallituksen muodostaminen toden teolla alkaa, Orpolle neuvottelujen vetäjänä on luvassa hikeä ja kyyneleitä. Kaikki keskustelukumppanit saapuvat neuvottelupöydän ääreen tiukasti omista kannoistaan kiinni pitäen. Jos Orpo ei tehtävässään onnistuisi, olisi silti vaikea kuvitella, että hallitus syntyisi perussuomalaisten tai Sdp:n johdolla.

Lähiviikkoina on siis luvassa tiukkoja vaatimuksia ja ehkä ulosmarssejakin neuvottelupöydästä. Vappupuheet pidetään vielä ilman tietoa hallituksen lopullisesta kokoonpanosta.