Kissanpoikia pesemässä

Pääkirjoitus: Yhtäkkiä kokoomuksen vallan kartanossa vetää joka nurkasta, kirjoittaa päätoimittaja Ville Pernaa.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Ville Pernaa
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

Mitä sinne tekemään, kissanpoikia pesemään? Sdp:n pitkäaikainen puheenjohtaja Kalevi Sorsa ajatteli näin oppositioon menemisestä – vaalituloksesta riippumatta. Sorsan ei tosin tarvinnut kovasti oppositioon joutumista murehtia, oli vaalitulos mikä tahansa.

Sama oppi eli vahvana myös keskustassa: hallitukseen oli mentävä aina kun mahdollista. Nämä puolueet olivatkin mukana kaikissa poliittisissa enemmistöhallituksissa hyvinvointivaltion rakentamisen keskeisinä vuosina 1966–1987.

Kokoomuksen tilanne oli toinen. Esimerkiksi keväällä 1979 puolueen vaalitulos oli erittäin hyvä: nousu neljänneltä sijalta toiseksi ja 12 paikan vaalivoitto. Mutta puheenjohtaja ja hallitusta tunnustellut Harri Holkeri taisi tietää jo etukäteen, ettei Kekkosen aikana synny kokoomuksen johtamaa enemmistöhallitusta.

Kokoomus saikin olla nuo runsaat kaksi vuosikymmentä vaalituloksesta riippumatta kissanpoikia pesemässä.