Keskiarvoajattelu ei sovi maatalouteen
Jos maatalous ei ole kannattavaa, miksi ne jatkavat sitä? totesi Tuomas Enbuske MTK:n viime syksyn kampanjasta, jossa maataloustuottajat myivät tilojensa tuotteita – lihaa, jauhoa tai maitoa – kuluttajalle hinnalla jonka he teollisuudelta saavat.
Moni maatalousyrittäjä onkin lopettanut. Vuodesta 2000 tilojen määrä on supistunut reilusta 80 000:sta noin 60 000:een. Kotieläintilojen väheneminen on vieläkin dramaattisempaa, sillä esimerkiksi maito- siipikarja- ja sikatilojen määrä on samassa ajassa pudonnut alle puoleen. Vain viljatilojen lukumäärä on pysynyt jokseenkin ennallaan, mutta niistäkin suurin osa hoidetaan muun työn ohessa tai taloutta pönkitetään muulla yritystoiminnalla. Julkisen keskustelun perusteella maatalouden kaikki tuotantosuunnat ovat olleet kannattamattomia viimeiset kymmenen vuotta.
Keskustelussa kuitenkin käytetään lukuja, jotka kuvaavat maatilojen nykyistä suoritustasoa keskimäärin. Osa tiloista pärjää kohtuullisesti ja jotkut jopa erinomaisesti, tuotantoon investoidaan ja toimintaa kehitetään. Tämä tietysti edellyttää, että tuotantotulokset – esimerkiksi maidon määrä tai rehun laatu – ovat korkealla kansainvälisellä tasolla. Keskinkertaisuuden kulttuuri tai elämäntapanäkökulma eivät tähän yhtälöön sovi.
Tuottajan elintila on Suomessa kuitenkin oikeasti kaventunut. Ruokaa ei viime syksynä myyty tuottajahinnoilla huvikseen, eivätkä kymmenettuhannet tilat ole sulkeneet toimintaansa sattumalta. Markkinataloudessa sääli on sairautta, mutta mitään suurempaa viisautta ei ole siinäkään, että alihankkijat tappamalla tuhotaan koko ketjun toimintaedellytykset. Esimerkiksi lihan tuottajahinta on eurooppalaista keskitasoa, mutta kuluttajahinta kallis.
Kuluttajat ja julkinen valta vaativat suomalaiselta ruoalta EU:n minimit ylittävää tuotantotapaa. Eettisistä, ekologista ja turvallisuussyistä luoduista normeista syntyy kustannuksia, joiden kattamiseen yhteiskunnan maksamat tuet eivät riitä. Tilanne on vähintäänkin ristiriitainen. Ensin julkinen valta säätää lakeja hyväksyttävästä tuotantotavasta, sitten julkisissa hankinnoissa ostetaan tiukan kilpailutuksen jälkeen halvinta tuotetta, joka ei täytä kotimaiselle tuotannolle asetettuja kriteereitä.
Eurooppalaisilla yhteismarkkinoilla mikään ei myöskään estä kauppaa tai teollisuutta tuomasta, ja suomalaista kuluttajaa ostamasta, sellaisia elintarvikkeita, joiden tuotannossa ei ole sovellettu näitä tiukennettuja normeja. Maataloustuotannon siirtyminen kokonaan esimerkiksi Keski-Eurooppaan olisi tappio eläinten hyvinvoinnille ja ympäristölle.
Suomalaisen tuotteen eettisesti ja ekologisesti kestävästä tuotantotavasta on siis saatava korkeampi hinta. On rakennettava mekanismeja, joilla korkeampia tuotantokustannuksia aiheuttavat korkeammat vaatimukset siirretään kuluttajahintoihin sekä kaupassa että suurkeittiöissä ja julkisissa hankinnoissa. Tämä edellyttää myös avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä koko elintarvikeketjussa, jotta jokainen toimija saa tarvitsemansa informaation ja voi toimia sen mukaisesti.
Maatalous on muuttunut vakaasta elinkeinosta yrittämiseksi, ja liiketoimintaan sisältyy aina riskejä ja epävakautta. Keskinkertaisuuden kulttuurin yläpuolelle noustaan vain ammattimaisella asenteella, jonka pitää ulottua jokaiseen tuotannon yksityiskohtaan. Tuottajat ansaitsevat paremman hinnan tuotteistaan, mutta maatilojen on myös itse karistettava elämäntapanäkökulma toiminnastaan.
Timo Jaakkola
Asiantuntijajohtaja
Nordea Pankki Suomi Oyj
Kalle Leino
Kehittämispäällikkö
Satafood Kehittämisyhdistys ry
Vastuullinen Sikatalous -hanke