Tarvitaan uusi konsensuksen taso

Eduskuntavaaleihin on vielä runsas vuosi aikaa, mutta pieni merkki paljastaa, että äänestyspäivän jälkeiset vaiheet ovat jo mielissä.

Kun uusi mielipidekysely ilmestyy, enää ei käydä läpi vain desimaalien muutoksia kunkin puo­lueen kohdalla. Entistä useammin lasketaan, millainen hallituspohja olisi lukujen perusteella mahdollinen.

Vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi. Siksi puolueet vilkuilevat nyt moneen suuntaan.

Perinteisesti Suomessa ei ole eletty kahden puolue­blokin mallissa, vaan historian opettamana jakolinjoja on hallituspohjissa mielellään ylitetty.

Viime vuodet ovat lisänneet blokkiajattelun piirteitä, kun oppositio on kovistellut hallitusta vain yhdestä suunnasta kerrallaan.

Asiat ratkaisevat, puolueet saattoivat aiemmin vastata kysymykseen yhteistyökumppaneista. Nyt herkästi sanotaan, kenen kanssa ei ainakaan lähdetä hallitukseen.

Polttoainetta tällaisiin asenteisiin löytää maailmalta runsaasti. Jos vastakkainasettelu on Suomessa lisääntynyt, siinä on paljon tuontitavaraa mukana.

Pyrkimys yksituumaisuuteen eli konsensus löytyy suomalaisten poliitikkojen selkäytimestä silloin, kun kyse on kansallisesta turvallisuudesta. Tätä piirrettä myös äänestäjät ruokkivat. Kyse on asiasta, joissa suomalaiset arvostavat yhteistyötä.

Jos kaikki kuitenkin olisivat samaa mieltä lähes kaikesta, yksi puolue riittäisi. Epäkohtien nostaminen esiin ja vaihtoehtojen tarjoaminen on puolueiden perustehtäviä. Kun äänestäjät määrittelevät voimasuhteet, kompromissien rakentaminen voi alkaa.

Suomen tulevaisuus näyttää kuitenkin nyt sen verran hankalalta, että kansallisen turvallisuuden lisäksi tarvittaisiin myös toinen konsensuksen taso.

Ei sataprosenttinen, mutta riittävän laaja yksimielisyys, jotta isoja kysymyksiä voitaisiin ratkoa muutenkin kuin neljän vuoden pätkissä.

Edellisen hallituksen päätösten peruminen ei kanna kovin pitkälle.

Tulevien vuosien päättäjät pääsevät selvittämään ongelmia, joihin tarvitaan uskottavia ja johdonmukaisia ratkaisuja.

Yksi kysymysnippu liittyy vaurastumisen ja luonnon kantokyvyn yhdistämiseen. Monelta hankalalta tilanteelta olisi vältytty, jos Suomen talous olisi kasvanut samaan tahtiin kuin pohjoismaisten naapurien. Kasvun pitäisi kuitenkin tapahtua niin, että sitä ei tehtäisi ympäristön kustannuksella.

Siihen on mahdollisuudet. Suomessa on paljon kestäviin ratkaisuihin liittyvää osaamista, jolle on kysyntää maailmalla. Tällaisten yritysten ja myös niiden omistajien menestyksestä on syytä iloita.

Toinen iso työmaa on yhdistää terveempi julkinen talous ja ehyt yhteiskunta. Tulevalla ikärakenteella rahkeet eivät riitä kaikkeen. Jos talous ei pääse vauhtiin, niukkuutta on luvassa entistä enemmän.

Vastuunjakoa yhteiskunnassa täytyy siksi pohtia uusiksi. Keskimäärin se voi tarkoittaa vastuun siirtämistä julkiselta vallalta yksilöille, mutta niin, että yhteiskunta pitää kaikki mukana ja on kaikille reilu.

Urakkaa riittää vielä monelle vaalikaudelle ja monelle hallituspohjalle.