Hyvä satiiri sattuu
Satiirin aika on nyt. Kahdeksanosainen Jukka Lindströmin Sivuhistoria (Yle Areena) julkaistiin huhtikuun lopussa ja osuu näin kesäkatseltuna juuri oikeaan hetkeen.
Kun Venäjän hyökkäyssota suoristaa rivit, takana on yli kaksi vuotta koronakriisiä, gallupissa 92 prosenttia hurraa presidenttiä, hallitus on suositumpi kuin yksikään 2010-luvun vastaavista ja 67 prosenttia katsoo pääministerin onnistuneen tehtävässään, demokratia ei kaipaa mielialanhoitoa vaan reipasta kritiikkiä.
Toisin kuin usein luullaan, poliittisen tv-satiirin perinne on Suomessa vankka, kuten Janne Zareff, yksi sarjan käsikirjoittajista, tutkimuksessaan Kuinka vallalle nauretaan (2020), osoittaa.
Sivuhistoria on muodoltaan mokumentti eli muotoparodia. Se kertoo vuodesta 2042 käsin, mitä Suomen politiikassa ja mediassa tapahtui 2020-luvulla.
Sarja lainaa Politiikka-Suomesta ja muista historiasarjoista tutun, toteavan kerronnan, jossa arkistomateriaali ja puhuvat päät vuorottelevat. Muoto saa kerrotun kuulostamaan loogiselta ja vääjäämättömältä, vaikka jokainen mediaklippi on näytelty ja asiantuntijat ja muistelijat fiktiivisiä hahmoja.
Satiirin kärki suuntautuu politiikan ja median hulluuksiin, paheisiin ja moraalittomuuksiin. Kohteena ovat eduskuntapuolueet ja median ilmiöt. Sannansanalaisuus, Espoon kokoomuksen ryhmäytymisharjoitus ja nuuksiolainen mäyrä jäävät mieleen.
Satiiri alleviivaa sanojen, mielikuvien ja tekojen ristiriitoja, olipa kyse Sanna Marinin (sd) hallituksen ilmastopolitiikasta, keskustan luontosuhteesta tai kristillisdemokraattien päivittämästä Jeesuksesta. Vihreiden viestinnässä tuskin jatketaan kuviovillapaitojen käyttöä. Myös Nordic Brown, miestulkkauspalvelu ja vuohijakso pääsevät klassikkogalleriaan.
Sivuhistoria liioittelee ja kärjistää paitsi naurattaakseen, myös moralisoidakseen. Kerronnan aikamuoto, futuurin perfekti, ei ole kyyninen vaan velvoittava.
Samalla kun katsoja nauraa taidokkaasti kirjoitettujen punchlinejen tahdissa, sarja piirtää armottoman kuvan demokratian iltahämärästä, hiipuvien puolueiden ja itsensä hengiltä huvittavan kansan maasta.
Hyvä satiiri ei osu vain muihin. Se sattuu myös itseen.