Aluekorkeakoulut pitää sallia
Nyt tulisi etsiä uudenlaisia ratkaisuja työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteisille kehitysponnistuksille, kirjoittaa Diakonia-ammattikorkeakoulun rehtori Jorma Niemelä.
Ammattikorkeakoulujen perustaminen oli melkein peruskoulu-uudistukseen rinnastettava koulutuksen tasa-arvoprojekti. Yliopisto-opiskelu on yhä vahvasti sidoksissa kotitaustan akateemisuuteen. Ammattikorkeakouluissa ei tätä sidonnaisuutta ole.
Työmarkkinoilla on ollut imua. Ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnoilla työllistyminen on jo vuosia ollut samaa tasoa.
Suomen tavoitteena on olla maailman osaavin kansa vuonna 2020. Nyt kun yliopistouudistus on tehty ja ammattikorkeakoulu-uudistus on loppusuoralla, on katsottava eteenpäin.
Ikäluokat pienenevät, ja liikkumavara olisi käytettävä muun muassa aliedustettujen ryhmien koulutustason nostoon. Ammattikorkeakoulujen kykyä reagoida osaamistarpeiden ja ammattirakenteiden muutoksiin tulisi vahvistaa autonomiaa lisäämällä.
Professori Peter Maassenin kansainvälisen arviointiryhmän mukaan ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa sen jälkeen, kun se tuli 2003 lakisääteiseksi velvollisuudeksi – kuitenkin ilman selkeää tukea.
Suomen tutkimus- ja kehityspanostus on heikentynyt erityisesti yritysten osalta. Nyt tulisi etsiä uudenlaisia ratkaisuja työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteisille kehitysponnistuksille. Sekä viime vuoden lisätalousarviossa että tämän vuoden talousarviossa varattu kehittämisraha on hyvä alku. Pysyvän muutoksen pitäisi tapahtua normaaleissa rahoituskanavissa.
Korkeakoulutuksen duaalimallia eli kahden pilarin mallia ei saisi niitata hallitusohjelmia tehtäessä lukkoon ilman arviointia yhteiskunnan tarpeista.
Ääripäässä on malli, joka tekisi ammattikorkeakouluista syöttöputkia yliopistojen maisteriohjelmiin. Ammattikorkeakoulujen omilla ylemmillä tutkinnoilla on ollut suuri merkitys sekä ammattikorkeakoulujen omalle että työelämän kehitykselle. Muutoksilla ei saisi heikentää ammattikorkeakoulujen kehitystä ja vaikuttavuutta.
Toisessa ääripäässä on malli, jota Norjassa kuvataan jatkumoksi. Mikäli korkeakoululla on laadulliset edellytykset vaikkapa tohtorikoulutusohjelmiin, se saa oikeuden niitä toteuttaa. Lainsäädäntö on yhteinen koko korkeakoululaitokselle.
Irlannissa korkeakoulujen historia ja kulttuuri ovat merkittävämpiä niiden tosiasialliselle asemalle ja työmarkkinoille kuin se, kumpaa korkeakoulusektoria ne edustavat.
Eri tutkintojen mallin ei tarvitse olla sidoksissa organisaatioihin. Tarvitsemme sekä tiedesuuntautuneita että ammatillisesti suuntautuneita korkeakoulututkintoja. Viime mainittuja antavat myös yliopistot.
Neljä vuotta sitten Arene julkaisi helmikuun manifestinsa, jossa ehdotettiin harkittavaksi alueen ammattikorkeakoulusta ja yliopistokeskuksesta muodostettavaa aluekorkeakoulua. Samoin voitaisiin toimia kaupungeissa, joissa on pieni yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Aluekorkeakoulut antaisivat sekä tiede- että ammattikorkeakoulututkintoja. Harvaanasutussa Suomessa tämäkin vaihtoehto tulisi sallia, jos toimijat niin haluavat vahvistaa toimintaansa.
Rinnalla olisi itsenäisiä, selkeästi profiloituneita yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Korkeakoulujärjestelmässä olisi lisäksi työelämän tarpeen mukaisia erikoistuneita kansallisia toimijoita ja ehkä myös kansainvälisiä liittoumakorkeakouluja.
On aika siirtyä dogmaattisesta duaalimallista pragmaattiseen duaalimalliin, jaottelusta jatkumoon.