Tuska jatkuu työtaistelun jälkeen

Julkisten varojen käyttökohteet pitää laittaa yhä tiukemmin tärkeysjärjestykseen. Sitä ohjaavat äänestäjät, kirjoittaa Matti Kalliokoski.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Hoitajien työriidassa on jo tähän mennessä ollut monia poikkeuksellisia vaiheita. Silti tämäkin kiista työehdoista päättyy aikanaan sopimukseen.

Neuvottelupöydässä työantajia edustaa KT, josta moni muistaa sen vanhan nimen Kuntatyönantajat. Lyhenteen taustalla oleva nimi on vaihtunut muotoon Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat.

Muodollisesti työnantajarooli on siis kunnossa ensi vuodenvaihdetta ajatellen, jolloin hyvinvointialueista tulee sote-uudistuksen myötä hoitajien suuria työnantajia.

Käytännössä asia ei ole noin yksinkertainen. Hyvinvointialueet saavat rahoituksensa lähes kokonaan valtion budjetin kautta. Jo nyt tiedetään, että tarpeita olisi paljon enemmän kuin rahaa.