Henkilökohtaista analytiikkaa

Täten julistetaan suomalaisen mediakeskustelun vuoden san­a 2024. Se on analytiikka! Tälläkin palstalla on kirjoitettu harva se viikko kaikenlaisen mittaamisen vaikutuksista journalismiin. Toimittajien afterwork-menosta ette halua tietää.

Näennäisen harmittomaan sanaan liittyy syvä negatiivinen kaiku. Siitä on tullut synonyymi suurten mediatalojen pyrkimykselle tavoitella mahdollisimman suuria yleisöjä ja arvioida juttujen onnistumista numeroiden perusteella.

Samalla kärsii journalismin laatu, koska massojen tyrannia lietsoo keskinkertaisuuteen. Radikaaleimpien näkemysten mukaan jopa journalistinen päätösvalta luovutetaan kasvottomalle koneelle.

Toimitusten analytiikkatyökalujen lisäksi monet toimittajat käyttävät äärimmäisen tarkkoja henkilökohtaisia palautetyökaluja: he jakavat juttujaan omilla sosiaalisen median tileillään ja seuraavat, miten niihin reagoidaan.

Sosiologi Erving Goffmanin tunnetun teorian mukaan arkinenkin sosiaalinen elämä on esiintymistä, jota voi onneksi paeta yksityisyyden kulisseihin. The New Yorkerin toimittaja Jia Tolentino on soveltanut ajatusta sosiaaliseen mediaan, missä esitys ei hänen mukaansa pääty koskaan. Jokaista postausta ajaa nähdyksi, pahimmillaan hyväksytyksi tulemisen tarve. Upeasta ja tärkeästä jutustaan saa palautteen tykkäyksinä, ehkä parilla liekkiemojillakin.

Kun ollaan huolissaan, miten toimitusten lukija-analytiikka vaikuttaa journalismiin, voi kysyä, miksei henkilökohtainen lukija-analytiikka tekisi samoin.

Jutulla on lehdessä yksi ilahduttavan anonyymi yleisö.

Jos juttujaan jakaa Instagramissa tai Linkedinissä, yleisöjä on toinen ja kolmaskin ja pelissä ennen kaikkea toimittajan henkilökohtainen status.

Pahimmillaan saatteesta omalle kaveripiirille voi tulkita, mikä yleisöjen todellinen tärkeysjärjestys on.

Vaan paranisiko journalismi, jos toimittajat lakkaisivat levittämästä juttujaan sosiaalisessa mediassa? Tuskin.

Kyse on pikemmin sen muistamisesta, ettei teknologia ole koskaan neutraalia. Kun Suomessa on tutkittu ulkopuolisia pyrkimyksiä vaikuttaa journalismiin, huomio on keskittynyt ihmislähtöiseen painostukseen, ei kaikenläpäisevään digitalisaatioon, jota on paljon hankalampi havaita ja vastustaa.

Toimittajan on luonteva sivuuttaa sosiaalisen median vaikutukset journalismiin siksi, että kriittinen katse pitäisi kohdistaa itseen ja kollegoihin.

Helpompi on osoittaa sormella pahaa korporaatiota.