Huono-osaisuuden kierre pystytään katkaisemaan

Yhteiskunta on tähän asti pystynyt huolehtimaan heikoimmista jäsenistään, koska ryhmän koko on ollut suhteellisen pieni verrattuna hyväosaiseen suureen enemmistöön. Pieni koko on mahdollistanut kohdennetut palvelut ja tulonsiirrot sekä julkisten sosiaalipalvelujen, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten ja yhteisöjen yhteistoiminnan.

Tilanne on nopeasti heikentynyt. Työttömyys on pitkittynyt, ja maksuhäiriöt ja ylivelkaantuminen kasvaneet. Nämä sekä leikkaukset suuren enemmistön tulonsiirtoihin ja palveluihin ovat siirtäneet ihmisiä viimesijaisen turvan ja palvelujen piiriin.

Entisestään heikentynyt tilanne nousi näkyvästi esiin joulun leipäjonoissa ja ruoka-avussa. Jonot olivat pitkiä, ja avun tarpeessa oli yhä enemmän lapsiperheitä, eläkeläisiä ja työssä käyviä, joiden rahat eivät riitä peruselämiseen.

Kasvava osa suomalaisista menettää jalansijaansa yhteiskunnassa, ja syvään päätyyn siirtyy enemmän ihmisiä. He alkavat myös olla poikkeuksellisen kuormittuneita. Huono-osaisimpien elämä ei ole vain kannustimiin ja sanktioihin vastaamista. Se on jatkuvaa psykososiaalista kuormitusta, epävarmuutta ja turvattomuutta sekä tulevaisuudenuskon haurastumista.

He eivät pysty toimimaan arjessa ja suunnittelemaan elämäänsä. Kannustimet eivät kannusta eivätkä sanktiot vaikuta.

Tilanteessa on kaksi tietä eteenpäin.

Ensin julkinen valta voi vielä korjata ilmeisimpiä epäkohtia, jotka koskevat leikkausten ja uudistusten yhteisvaikutuksia. Leikkauksille pystytään rakentamaan kotitalouskohtainen katto, mikä vähentää valumista huono-osaisten ryhmään.

Toiseksi kaikki saatavissa olevat voimavarat on kiinnitettävä huono-osaisuuden pitkäaikaistumisen katkaisemiseen.

Sanktiot ja kannustimet eivät yksin ratkaise ongelmaa. Tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, jotka palauttavat ihmiselle osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksen. Keskeinen väline ovat arjen yhteisöt, ympäristöt, joissa ihminen saa tilaa olla, tulla kuulluksi ja hakea suuntaa elämälleen.

Yhteisöt eivät ole sosiaalisen järjestelmämme ”lisäpalvelu”, vaan olennainen osa huono-osaisuuden ehkäisyä ja toipumisen tukea. Tutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että kokemus kuulumisesta yhteisöön vahvistaa mielenterveyttä, vähentää yksinäisyyttä ja parantaa kykyä selviytyä arjessa. Kun yhteisö on lähellä ihmisten arkea, siihen on mahdollista kiinnittyä myös silloin, kun oma jaksaminen ei riitä muuhun.

Tärkeää on, että yhteisöllisyys on tavoitteellista. Se voi tarjota mahdollisuuksia kohti osallistumista, opintoja, työtä ja itsenäistä elämää. Tavoitteellisessa yhteisössä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa etenemiseensä ja vahvistaa toimijuuttaan, kykyä tehdä valintoja ja ohjata omaa elämäänsä.

Diakonissalaitoksen Vamos-palvelu on tästä konkreettinen esimerkki. Vamos on nuorten yhteisö, jossa rakennetaan itsetuntoa, arjen rytmiä ja luottamusta tulevaan. Viime vuosina noin puolet palvelun päättäneistä nuorista on löytänyt polun koulutukseen tai työelämään ja heidän mielenterveytensä ja toivonsa ovat vahvistuneet.

Yhteisölähtöiset toimintamallit tarjoavat lisäksi sillan virallisten palveluiden ja ihmisten arjen välille. Niissä yhdistyvät viranomaisvastuu ja yhteisöjen inhimillinen voima, jotka yhdessä rakentavat kestävän pohjan selviytymiselle ja osallisuudelle.

Tulevina vuosina Diakonissalaitos vahvistaa yhteisöihin tukeutuvia toimintamalleja yhteistyössä julkisen sektorin, järjestöjen ja paikallisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena on, että jokaisella olisi mahdollisuus löytää oma paikkansa ja suunta yhteiskunnassa. 

Juho Saari on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa ja Elina Juntunen Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja.