Enemmän kuin laulaja

PÄÄKIRJOITUS: Presidentti Emmanuel Macron ei suostunut jättämään laulajan perintöä vain oikeistolaisten käsiin.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Ville Pernaa
Suomen Kuvalehti

Nykyinen presidentti ja hänen kaksi edeltäjäänsä kirkon etupenkissä. Hautajaiset virallisen protokollan mukaisesti ja suorana lähetyksenä. Ne olivat kansallinen kunnianosoitus.

Kymmenettuhannet ihmiset seurasivat seremoniaa Pariisin keskustassa. Eiffel-torni ja muita monumentteja koristeltiin kunnioituksena vainajan työlle. Arkkua saattoi muun muassa 700 ranskalaista moottoripyöräilijää.

Vainaja ei ollut Ranskan presidentti, ei pääministeri tai muukaan valtiollinen hahmo. Hän oli kansallinen symboli, 74-vuotiaana kuollut rokkari Johnny Hallyday.

BBC:n kuolinuutisen otsikon mukaan hän oli maailman ”suurin rocktähti, josta et ole ikinä ennen kuullut”. Ranskankielisen maailman ulkopuolelta katsottuna BBC:n arvio pitää varmasti paikkansa, vaikka Johnny Hallyday on noin 110 miljoonalla levyllään maailman kolmenkymmenen eniten levyjä myyneen artistin joukossa.