Unelmien työ

Toukokuussa A-lehdet ilmoitti lopettavansa paperimuotoisen Imagen kesän jälkeen. Päätös oli symbolinen piste yhdenlaiselle journalismille, samoin kuin oli Helsingin Sanomien päätös lopettaa koko Nyt-brändinsä keväällä.

Luin molempia lehtiä teinistä asti, odotin postia kuin joulua. Imagea avustin yli kymmenen vuotta. Noihin molempiin sisältyi lupaus, että journalismi voi olla myös ”coolia”, kuten me keski-ikäistyvät sanomme. Se kekseliäisyys, yllättävyys ja kapinallisuuskin oli keskeinen syy, miksi moni ikäiseni kollega päätyi ylipäänsä toimittajaksi.

Nyt olen pohtinut monen keski-ikäistyvän kollegani kanssa, mitkä ovat enää ne Imagen tai Nyt-liitteen kaltaiset vetovoimatekijät, jotka ajavat ikäpolviensa omapäisimmät ajattelijat juuri journalismin pariin.

Usein näet tuntuu, että ala on suunnitelma B, kun influensserihaaveet ovat kaatuneet.

Australialaisen taloustieteilijän David Throsbyn mukaan kulttuurialojen palkat ovat matalia siksi, ettei työstä saatava kokonaiskompensaatio ole pelkästään rahaa, vaan myös sitä, että saa tehdä siistejä juttuja ja tehdä ne mahdollisimman hyvin.

Sama pätee journalismiin. Varsinkin nuoremmille toimittajille tiedotusvälineillä on tarjota enää heidän koulutustasoonsa nähden epävakaata matalapalkkatyötä, joka takaa vain onnekkaimmille mahdollisuuden yksiön ostamiseen Helsingin kantakaupungista.

Muita vetovoimatekijöitä on yhä vain vähemmän. Omaehtoinen ja luova journalismi on kadonnut liki täysin, ja samalla työelämä lehtitaloissa on muuttunut samanlaiseksi epäintellektuaaliseksi höpöilyksi kuin muissakin korporaatioissa.

Helsingin Sanomissa tuhrattiin vastikään aika monta henkilötyötuntia päätoimittajan johtamaan adjektiivi-iltapäivään, jossa pohdittiin koko toimituksen voimin ”missiolauseita” uuden organisaation ”tiimeille”.

Tanskalaismedia Zetlandia Suomeen tuovan Uuden Jutun mainospodcastissa hölistiin vuolaita apologioita, kuinka nyt toimittaja oli juonut pari kaljaa, mutta ei hän normaalisti tee töitä näin. Linked­iniltä sekin kuulosti.

Kun medioissa voi enää ani harvoin tehdä siistejä juttuja mahdollisimman laadukkaasti, puuttuva vetovoimatekijä voisi olla lupaus kriittiseen ajatteluun pyrkivästä työkulttuurista, onhan kriittisyys koko journalismin ytimessä.

Muutoin lehtien työksi jää seurata vierestä, kun älykkäimmät yksilöt marssivat fiinimpiin konttoreihin, joissa saman bullshitin kuuntelusta saa oikeaa palkkaa.