Vladimir, kalenteripoika

Pääkirjoitus: Venäjän vaaleissa Vladimir Putinin kannatus oli sadoilla äänestyspaikoilla kellosepäntarkkaa: esimerkiksi tasan 90 tai tasan 95 prosenttia.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Ville Pernaa
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

Seinäkalenterin kannessa Vladimir Vladimirovitš Putin pitää sylissään leopardin pentua.

Tammikuun 2018 kuvassa Putin pelaa jääkiekkoa Venäjän maajoukkueen varusteissa, helmikuussa hän on vuorenrinteellä ratsailla karvalakki päässä. Kalenteri ei ole mikään katukojun pilailutarvike, vaan se tuli vastaan keväällä 2017 kirjakaupassa Pietarissa.

Aiheet ovat tuttua Putin-kuvastoa, mutta ajoitus pysäytti hetkeksi. Ei ole tavallista, että edellisen vuoden keväällä myydään jo seuraavan vuoden seinäkalenteria. Esimerkiksi Suomessa kalenterimyynti on keväisin olematonta, sillä kalentereista kaksi kolmasosaa myydään marras-joulukuussa.

Putin-kalenteri onkin enemmän kuin vain pelkkä kalenteri. Se on pieni osoitus vääjäämättömyydestä, jolla Putin viime sunnuntaina valittiin uudelle kaudelleen Venäjän presidentiksi.