Hiilamo–Kangasharju: 0–0

Profiilikuva
media
Teksti
Heikki Pursiainen
Kirjoittaja on ekonomisti, joka on töissä Helsingin kaupungilla.

”Minusta Etlan verosuositukset ovat valovuoden päässä riippumattomasta tutkimuksesta: kyse on eliitin etujen lobbaamisesta, joka verhotaan tutkimusasiantuntemuksen valepukuun.”

Tutkijoiden syyttäminen puolueellisuudesta on arkipäivää. Syytös ei kuitenkaan ole peräisin satunnaiselta some­soturilta. Sen esitti professori Heikki Hiilamo arvovaltaisessa Ylen kolumnissaan. Hiilamon kiukun kohde oli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan talouspoliittisia suosituksia sisältävä muistio.

Kolumni aiheutti mediajupakan, jossa kukaan ei kunnostautunut.

Ensiksikin, Hiilamo itse olisi voinut ottaa muistion vakavasti ja kritisoida sitä vauhdikkaasta tutkimuskirjallisuuden tulkinnasta. Hän ei olisi ollut täysin väärässä.

Hiilamo sen sijaan päätti syyttää tutkijakollegoitaan epäeettisestä toiminnasta ilman näyttöä.

Etla olisi voinut jatkaa keskustelua toteamalla kohteliaasti – ja perustellusti – että Hiilamo sivuutti kokonaan ne uudet verotutkimukset, joille suositukset perustuivat.

Sen sijaan toimitusjohtaja Aki Kangasharju syytti Hiilamoa puoluepolitikoinnista. Perusteluksi riitti, että Hiilamo on joskus ollut vihreiden ehdokas.

Näin Kangasharju onnistui pitämään keskustelun tason alhaisena. Samalla hän asemoi Etlan osapuoleksi opposition ja hallituksen taisteluun, mitä sen juuri olisi pitänyt välttää.

Syytös on myös väärä. Hiilamo on tinkimätön, itsenäinen tutkija.

Yle puolestaan noudatti klikkimedian logiikkaa. Antaumuksella se uutisoi itse julkaisemansa kolumnin aiheut­tamasta kohusta monta kertaa.

Lopulta jopa Helsingin Sanomat osallistui keskusteluun isällisellä pääkirjoituksella. Kirjoituksen uskottavuutta laimensi kuitenkin, että siinä rinnastettiin sosiaalidemokraattien ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö tutkimuslaitoksiin.

Miten luottaa tutkimusta koskevaan journalismiin, kun johtava sanomalehti ei erota puolueen ajatuspajaa tutkimuslaitoksesta eikä pamfletteja tieteestä?

Etla ja sen vastinpari, ay-taustainen Labore ovat kokoaan tärkeämpiä. Ne ovat olleet varmistamassa, että talouskeskustelua käydään yhteisistä lähtökohdista.

Hiilamo ja Kangasharju onnistuivat median avustuksella rapauttamaan näitä yhteisen todellisuuden viimeisiä linnakkeita.