Hävitystä ja hölinää

Päivä, jona näin Guernican, oli Madridissa kirkas ja kuuma. Picasson sodanvastainen suurteos sijaitsee omassa salissaan Reina Sofia -museossa. Muistan, miten tungoksessa ihmisten päiden ja jalkojen väleistä vilkkuivat maalauksen yksityiskohdat: hevosen irvistys, suu auki itkevä nainen lapsen ruumis sylissään, tulenlieskat, hävitys, kuolevan sotilaan nyrkkiin puristunut miekan kahva.

Guernican salissa puhuminen ja kuvaaminen oli kielletty. Muistan salissa partioineen henkilökunnan, jonka ainoa työ oli yleisön paimentaminen. ”Hiljaisuus, kiitos! Ei valokuvia!” he toistelivat uupumatta mutta turhaan. Ihmiset hölisivät ja kuvasivat, eivät he mitään muuta tehneetkään.

Kun astuin museosta ulos paahteiselle kadulle, en tiennyt kumpi minua vaivasi enemmän: Guernica vai ihmiset sen äärellä.

Hävitys ja hölinä muistuivat mieleen uudistettua Yle Radio 1:tä kuunnellessa. Radio Suomeen siirretyn ajankohtaisohjelma Ykkösaamun tilalla on Radio 1:n aamu, ”rento, pohdiskeleva ajankohtaisohjelma”. Se on höyhenenkevyt, juonnettu musiikkiohjelma, jossa mainitaan asioita päivän uutisvirrasta. Yle Radio 1:n aamutunnelma on muuttunut täydellisesti.

Miten tätä kuvailisi? Ohjelmaa kuunnellessani minusta tuntui kuin olisin ollut unessa, jossa uutishuone on muuttunut pehmustetuksi heräämöksi. Kyselen epätoivoisena, missä olen ja mitä täällä tapahtuu. Saan kuulla, että olen täyttänyt sata vuotta. Minulle soitetaan valikoitua, tasokasta, rauhoittavaa musiikkia ja puhutaan lyhyitä, lohduttavia lauseita arkkitehtuurin Finlandiasta, mielikuvituksen voimasta ja vanhenemisesta.

Vanheneminen my ass, ajattelin ja nipistäydyin hereille. Voin olla vanha, mutta tähän kohderyhmään en kuulu. Minähän tulen koko ajan uteliaammaksi ja kriittisemmäksi, koska alan tajuta, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan. En tarvitse rauhoittelua vaan tietoa ja analyysiä.

Muistin radion kuuntelua kartoittavat tutkimukset, joihin olin joskus Kantar Forum -kuluttajapaneelissa osallistunut. Olin aina ihmetellyt, miksi niissä kyseltiin näkemyksiäni hauskoista aamuohjelmista ja juontajien persoonista muttei mitään asiasisällöistä. Mihinkään ei voinut kirjoittaa: ”En pidä hauskoista aamuohjelmista.”

Muistin myös miettineeni, miksi valikoissa aina lueteltiin kymmeniä mainoskanavia ja Ylen muut kanavat, mutta ei Radio 1:tä. Jos halusi ilmaista kuuntelevansa sitä, se piti kirjoittaa erikseen joka kysymyksen ”muu, mikä” -kohtaan. Mihinkään ei voinut kirjoittaa: ”Rakastan Yle Radio 1:tä.”

En tiedä, mihin tutkimuksiin Ylen uudistus perustuu. Taustalla on selvästi oletus, että asiayhteydestä riippumatta ihmiset pitävät keveästä hölinästä. Sitä siis tehdään. Radio 1:n aamussa kuvaillaan Muumimamman asennetta kriisitilanteissa ja mainitaan sodan jatkuneen Gazassa kaksi vuotta. ”Sotia ja konflikteja tuntuu nyt maailmassa riittävän”, sanotaan, ja sitten puhutaan Tampereen valoviikoista lääkkeenä pimeyteen.

Olisin tässä maailmantilanteessa tarvinnut yhden paikan, jossa vallitsee perehtynyt, älyllinen, syvästi tunteva puhe aikuisten kesken. Sen olisi voinut aidata vaikka piikkilangalla. Yhden ainoan paikan ilman keveää hölinää.

Guernican valokuvaaminen sallittiin syksyllä 2023. Ehkä museo vain luovutti ihmisjoukkojen edessä. Oli liian vaikeaa seistä maalauksen edessä ja katsoa sitä.