Musiikki vaimeni, kansa kohahti

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Marraskuun viimeinen päivä alkoi monen suomalaisen kohdalla synkästi, sillä Google-konserni oli estänyt suomalaisilta Teoston piiriin kuuluvien videoiden katselun suoratoistopalvelu Youtubesta.

Videoiden tilalla näkyi teksti, jossa syy vieritettiin musiikintekijöiden tekijänoikeuksia vartioivan Teoston niskaan. Tilanne oli seurausta Teoston ja Googlen neuvotteluista, jotka koskivat Youtube-soitosta tekijöille maksettavia korvauksia.

Raivo repesi sosiaalisessa mediassa, kun suomalainen ei päässytkään kuuntelemaan lempimusiikkiaan juuri haluamallaan hetkellä. Googlen viestintä toimi: kansanjoukkojen syyttävä sormi osoitti heti Teostoa. Teostoa on totuttu inhoamaan muun muassa siksi, että sen takia maksoimme aiemmin niin kutsuttua kasettimaksua eli yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua.

 

Oma sosiaalinen kuplani kuluttaa ja arvostaa kulttuuria, mutta sen Teosto-viha on yllättänyt minut.

Viiteryhmässäni ollaan yleensä työntekijän puolella isoja konserneja vastaan. Jostain syystä taiteen kohdalla kuplani tekee poikkeuksen. Tekijänoikeusjärjestöt, erityisesti Teosto, koetaan pahiksiksi, vaikka ne ovat olemassa nimenomaan pienen taiteilijan puolta pitääkseen.

Keskustelu sosiaalisessa mediassa sai naurettavia piirteitä. Googlea ja muita sen kaltaisia nettijättejä on totuttu syyttämään vaikka mistä: salakuuntelusta, kaiken niihin ladatun sisällön oikeuksien omimisesta tai käyttäjänsä salapaikannuksesta. Nyt jättimäisen Googlen koettiinkin puolustavan tavallista ihmistä Teoston mafiaa vastaan.

Teostoa syytettiin myös kulttuurimarkkinoiden huonosta ymmärtämisestä. Youtube tarjoaa kuulemma sellaista näkyvyyttä, jota taiteilija tarvitsee. Kun näkyvyyttä tulee, raha seuraa perässä.

Samaan aikaan moni kertoi avoimesti kuuntelevansa kaiken musiikkinsa Youtubesta.

 

Suomalaiselle kirjailijalle viime viikko oli historiallinen. Tekijänoikeusjärjestö Sanaston välittämät kirjastolainauskorvaukset nousivat ensimmäistä kertaa samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa.

Itselleni maksettiin hieman yli 4 000 euroa. Kirjastoista löytyy yhdeksän kokonaan kirjoittamaani kirjaa ja suunnilleen saman verran muita, joissa olen mukana tekijänä. Tuotantoon nähden summa ei kuulosta valtavalta, mutta se tasaa kirjailijan oikuttelevia tuloja ja kannustaa pitkän uran rakentamiseen. Vanhimpia kirjojani ei kukaan enää osta, mutta kirjastoista niitä lainataan.

Tekijöiden, niin kirjailijoiden, muusikoiden kuin muidenkin, kannattaa olla nykymaailmassa tarkkana ja huolehtia, että omalla alalla tekijänoikeuksista huolehditaan. Perustyö ei muutu, mutta levitystavat moninaistuvat hurjaa tahtia. Kirjan kirjoittamiseen menee yhä sama aika ja vaiva, vaikka kuluttaja nauttii tekstin painetun nivaskan sijaan äänikirjana tai e-kirjana. Sanaston ja Teoston kaltaiset järjestöt ovat nyt entistä tärkeämpiä.

Kulttuuria paljon kuluttavan kansanosan joukossa näkyy turhan usein paradoksi, jossa työtä arvostetaan ja siitä ollaan eettisyyden nimissä valmiita maksamaan aiempaa enemmän – kunhan kyse ei ole viihteestä, taiteesta tai vaikkapa journalismista.

Luomulihasta maksetaan eläinten vähän paremman kohtelun nimissä enemmän kuin tavallisesta ja lähiruokaa suositaan, sillä alkutuottajan halutaan pärjäävän. Jostain syystä kaikki eivät ymmärrä, että kulttuurin alkutuottajan asema on aivan samanlainen.

S-ryhmän ei haluta polkevan tuottajan saamaa osuutta, vaikka kyllähän myös Prisman hedelmätiski tarjoaa hyvää näkyvyyttä.