Vaikeat ydinasiat

Jos joku haluaisi tällaisena maailmanaikana aiheuttaa Suomelle harmia, mitä ikävää hän voisi toivoa? Suurten puolueiden välinen kiista ulko- ja turvallisuuspolitiikasta olisi varmasti listan kärkipäässä.

Turvallisuus on ollut viime vuodet suomalaisen konsensuksen ytimessä. Ratkaisujen taakse on haettu laajaa yksimielisyyttä hallituksen ja opposition rajat ylittäen. Siksi tuore erimielisyys ydinaseita koskevasta lainsäädännöstä on poikkeuksellista ja vahingollista.

Kiistan juuret ovat lähihistorian merkittävimmässä turvallisuuspoliittisessa päätöksessä, kun eduskunta lähes yksimielisesti päätti, että Suomi hakee Nato-jäsenyyttä. Päätös sai tukea oikealta vasemmalle.

Yksimielisyyttä edisti moni asia. Itänaapuri Venäjä kävi hyökkäyssotaa omaa naapuriaan Ukrainaa vastaan. Suomen turvana olisi jatkossa puolustusliitto, johon kuuluisivat kaikki Pohjoismaat, lähes kaikki läntisen Euroopan maat ja Atlantin takana kaikista vahvimpana jäsenenä todellinen suurvalta Yhdysvallat.

Yhdysvallat on voimakas monella mittarilla, mutta viimeisenä takuuna myös liittolaisille on sen ydinpelote, hirveä ase, jonka tuottama kauhun tasapaino on kuitenkin todennäköisesti nostanut sodan kynnystä kymmenien vuosien ajan.

Suomessa on osattu pelätä ydinsotaa, mutta ydinpelotteesta keskustelusta ei juuri ole kokemusta.

Ydinpommin rakentaminen on suoraviivaista, mutta uskottavan pelotteen rakentaminen on työlästä, keskeisiltä osiltaan salaista ja ulospäin tarkoituksellisen epämääräistä.

Vasta täysjäsenenä Suomi pääsi niihin Nato-pöytiin, joissa käsitellään tätä ydinsuunnittelua.

Nato-jäsenyysprosessin aikana sanottiin ydinaseista kaksi asiaa, joista jokainen pystyi poimimaan halua­mansa näkökulman. Suomen nykyinen lainsäädäntö estää aseiden tuonnin ja kauttakulun, mutta jäsenenä Suomi joutuu todennäköisesti arvioimaan lainsäädäntöään uusiksi. Hakemukseen ei kirjattu varaumia.

Vallan kammareissa olevat ovat tienneet, että asia tulee ratkaistavaksi jossain vaiheessa.

Paljon on tapahtunut Suomen Nato-jäsenyyden aikana. Julkisuudessa näkyvistä muutoksista suurin on Yhdysvaltojen nykyinen meno. Onko Washingtonissa yhä luotettava liittolainen, Suomen viimeinen tuki ja turva tiukan paikan tullen?

Millaista tietoa ympäröivän maailman uhkista on kertynyt sotilastiedustelun kautta, sitä emme tiedä.

Varsinkin puoluekentän vasemmalla puoliskolla Nato-jäsenyyden tukeminen oli henkisesti vaativaa. Kun Sdp-vetoinen hallitus vei Suomea Natoon, tilanne muistutti sitä, kun keskustajohtoinen hallitus vei Suomea EU:hun 1990-luvun alkupuolella. Kummassakin jäi pinnan alle käsittelemättömiä asioita.

Ehdotettu lakimuutos on todennäköisesti tarpeen. Jotta Suomen linja olisi jatkossakin uskottava, laajan yksimielisyyden arvo kuitenkin vain korostuu.

Jakolinjan synty suurten puolueiden välille olisi epäonnistuminen. Sen riski pitää poistaa pian, vaikka sitten puolin ja toisin hiukan nöyrtyen. Ei voi olla tilannetta, jossa joku ulkopuolinen arvelee Suomen linjan vaihtuvan aina kulloisenkin hallituspohjan mukaan.