Baku, journalismin lässähdys

YK:n ilmastokokous Azerbaidžanin Bakussa oli yhdessä suhteessa historiallinen: paikalla oli 55 000 osallistujaa, mutta ei ainoatakaan suomalaista toimittajaa.

Sen huomasi jutuista. Ne maistuivat tietotoimistoilta ja puhelinhaastatteluilta. Neuvottelujen nihkeys korostui: otsikoissa ilmastokokous oli ”totaalijumissa” (Yle 18.11.), neuvottelut ”junnasivat” (IS 23.11.) ja lopulta kokous ”lässähti” (Yle 24.11.).

Ympäristöministeriö auttoi pikaviestipalvelu Signalissa toimittajia pysymään kärryillä ja saamaan haastatteluja Bakusta. Yhdessä niistä ministeri Kai Mykkänen (kok) kertoi, että neuvottelujen tulos oli ”parempi kuin ei mitään” (HS 23.11.).

Samaa voi sanoa journalismista.

Eivät toimittajatkaan olleet tyytyväisiä raportointiin, selviää muutamalla puhelinsoitolla. Perusuutisointi hoitui, mutta latteaa oli.

Syitä siihen, että toimittajia ei lähetetty Azerbaidžaniin, löytyi liuta. Ulkomaantoimitusten rahat ovat tiukoilla. Sodat Ukrainassa ja Lähi-idässä vievät resursseja, ja Yhdysvaltain presidentinvaalit hotkaisivat osansa. Lisäksi Bakua pidettiin välikokouksena, lentäminen ilmastokokoukseen on ristiriitaista ja iso osa tapahtumasta on silkkaa yritysten messuhulinaa.

Suuri syy oli myös se, että yleisöä ei pahemmin kiinnosta. Toisin oli vielä viime vuosikymmenen lopussa. Lukijoilla oli ilmastotiedon nälkä, hallitus ajoi kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja toimitukset panostivat aiheeseen, Helsingin Sanomat jopa nimitti ilmastokirjeenvaihtajan.

Nyt klikkejä ei vyöry.

Tuhansien ihmisten kaaos. Siltä ilmastokokoukset aluksi vaikuttavat, kertovat niissä käyneet toimittajat.

Muutamassa päivässä alkaa kuitenkin saada otetta. Neuvotteluhuoneisiin toimittajat eivät pääse, mutta he tapaavat niissä istuneita ihmisiä. Syntyy ymmärrys neuvotteluiden luonteesta.

Silloin pystyy tekemään juttuja, joissa eri näkökulmat avautuvat. Otsikoiden ikuiset kiistat ja pettymykset muuttuvat konkreettisiksi asioiksi – sellaisiksi, joita voi myös ratkoa.

Teknologiateollisuuden viestintäpäällikkö Marjo Ollikainen, entinen toimittaja, oli Bakussa neljä päivää. Ensikertalaisena hänkin sanoo olleensa alkuun ”aivan lumiukkona”. Sitten hahmottui jotain uutta: Koolla oli kymmeniätuhansia ihmisiä, joilla kaikilla oli yhteinen halu hillitä ilmastonmuutosta. Ihmiset ympäri maailman tekevät joka päivä töitä asian eteen.

Ei siis olekaan vain uutisten kertomia jumeja ja kuiluja. On myös toimintaa, joka tuo toivoa.