Andysta tuli Timo, 37 v - netissä tekstivaras paljastuu

Profiilikuva
Helsingin Sanomat
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Lehti pyytää harvoin anteeksi. Tiistaina 23. lokakuuta Helsingin Sanomat pyysi.

Se oli viikonloppuna julkaissut Työelämä-sivuillaan jutun vainoharhaisuudesta työpaikalla. Juttua oli mehevöitetty Annan, Timon ja Sannan kertomuksilla käytännön työelämästä. Haastateltavat esiintyivät jutussa etunimillään.

Blogaaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo alkoi jutun luettuaan ihmetellä haastateltavien epäsuomalaisia sanankäänteitä. Pian kävi ilmi, että jutun esimerkkejä oli kopioitu eri lähteistä, esimerkiksi englanninkieliseltä keskustelupalstalta. Andy oli tosin vaihtunut Timoksi.

Sattumalta samana päivänä amerikkalainen CBS-uutiskanava esitti Jayson Blairin haastattelun. Blair oli hyvään uravauhtiin päässyt The New York Timesin reportteri, joka ajoi koko lehden kriisiin jäätyään vuonna 2003 kiinni pitkän plagiointien ja muiden journalististen rötösten sarjan päätteeksi.

Valitettavasti journalistihuijareita on paljastunut jo niin monta, että voidaan muodostaa eräänlainen taudinkuva.

Kaikki alkaa yleensä pienestä. Blair nappasi aluksi yhden lainauksen AP-uutistoimiston jutusta. Hän oli aidosti hämmästynyt, kun ei jäänyt kiinni.

Itsekurin höllyttyä journalistinen rötöstely ei jää siihen ensimmäiseen tapaukseen, harva plagioi tai keksii vain kerran. Pian Blair paitsi varasti juttuihinsa materiaalia muualta, myös keksi kokonaisia haastatteluja. Tahti kiihtyi ja tapaukset kävivät koko ajan törkeämmiksi, kunnes kirjoittaja lopulta jäi kiinni. Nykyään Blair toimii elämäntaidon valmentajana.

Yleensä kärähtäneiden selityksetkin ovat hyvin samanhenkisiä. He vetoavat kiireeseen sekä jatkuvasti kasvavaan paineeseen tuottaa ”hyviä juttuja”. Lopulta niin hyviä, ettei niihin enää löydy aineksia pelkästään tylsästä tosimaailmasta.

Hesarin tapaus osoittaa, että internet on hyvä työkalu sekä tekstivarkaille että tekstivarkaiden jahtaajille. Blogaaja Kortesuo kyllä epäili, että vainoharhajutun esimerkit oli ”käännetty” ulkomaisesta lähteestä, muttei itse löytänyt, mistä. Kortesuon blogin lukijat löysivät, muutamassa tunnissa.

Muuallakin kuin Helsingin Sanomissa epäilemättä pohditaan, miten vastaavat tapaukset voisi paljastaa jo ennen julkaisua. Yksi parannus olisi tarkistaa perusteita, joilla jutuissa sallitaan nimettömien lähteiden käyttäminen. Tai esimerkkihenkilöiden, joiden nimet on muutettu.

Haastateltavan henkilöllisyyden häivyttäminen on tarkoitettu poikkeuksellisiin tilanteisiin, mutta nykyään sitä näkee yhä enemmän myös aivan arkisissa perusjutuissa.